Näin hyväksiluet opintoja tai aiemmin hankittua osaamista

Voit hakea aiemmin suorittamiesi opintojen tai aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukemista osaksi tutkintoasi (AHOT). Lähtökohtana on, että sinun ei tarvitse opiskella Taideyliopistossa asioita, joita jo osaat.

Hae hyväksilukua opintojen alussa

Aiempien opintojen tai aiemman osaamisen hyväksilukemista tutkintoon haetaan erillisellä AHOT-hakemuksella. Ennen hakemuksen täyttämistä voit tarvittaessa keskustella hyväksilukemisesta esim. HOPS-ohjauksen yhteydessä. Suosituksena on, että hyväksilukuja haetaan heti opintojen alussa. 

Täytä hakemuslomake huolellisesti. Liitä hakemukseen todistus, opintosuoritusote tai muu selvitys aiemmin suoritutetuista opinnoista tai aiemmin hankitusta osaamisesta.

Mitä opintoja tai osaamista voidaan hyväksilukea?

Voit saada hyväksiluettua 

  • muissa yliopistoissa tai korkeakouluissa suoritettuja opintoja 
  • muualla kuin muodollisessa koulutuksessa hankittua osaamista (esimerkiksi työelämäkokemus) 

Aiemmin suoritetuilla opinnoilla tai hankitulla osaamisella voi hakea tutkintorakenteeseen kuuluvien pakollisten opintojen korvaamista. Tällöin aiempien opintojen tai osaamisen tulee vastata sisällöltään tutkintorakenteeseen kuuluvia korvattavia opintoja. Aiemmin suoritettuja opintoja tai hankittua osaamista on myös mahdollista sisällyttää osaksi tutkintorakenteen valinnaisia opintoja.

Hyväksiluvuissa huomioitavaa

  • Nykyisen tutkintosi opinnoista vähintään puolet on suoritettava Taideyliopistossa. 
  • Tutkintoihin kuuluvia opinnäytteitä tai niiden osia tai kypsyysnäytettä ei voi korvata muualla suoritetuilla opinnoilla. 
  • Suoritus, jolla haetaan korvaavuutta, saa olla suoritettu enintään 10 vuotta aikaisemmin (akatemia voi päättää tätä lyhyemmistä vanhenemisajoista). 
  • Akatemiat voivat antaa tarkempia määräyksiä hyväksilukemisesta. 
  • Ei tuota Kelan opintojen edistymisen seurannassa huomioitavia opintopisteitä.

Päätös hyväksiluvusta

Päätöksen hyväksiluvusta tekee opintojakson tai -kokonaisuuden vastuuopettaja ja/tai koulutusohjelman tai aineryhmän johtaja. Jos päätös on hakemuksesi mukainen, suoritus kirjataan Peppiin ja näet merkinnän omissa opintosuorituksissasi. Jos hakemusta ei hyväksytä tai se hyväksytään osittain, eli sinulta edellytetään esimerkiksi suorituksen täydentämistä, tieto kirjataan Opiskelijan Peppiin kohtaan Opintoni -> Sopimukset. Saat tiedon tästä myös sähköpostiisi.

Oikaisun hakeminen hyväksilukupäätökseen

Hyväksilukupäätökseen voi hakea oikaisua 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaamisesta.

Näin haet oikaisua:

Hae oikaisua kirjallisesti (esimerkiksi sähköpostitse) Taideyliopiston tutkintolautakunnalta 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Sinun katsotaan saaneen päätöksen tiedoksi 3 päivänä sähköpostin lähettämisestä tai 7 päivänä kirjepostin lähettämisestä, jollei muuta näytetä.

Oikaisupyynnön tulee olla perillä määräpäivänä Taideyliopiston kirjaamossa. Oikaisun hakijana vastaat oikaisupyynnön toimittamisesta kirjaamoon määräajan puitteissa.

Taideyliopiston tutkintolautakunnan osoite:

Taideyliopiston tutkintolautakunta
Kirjaamo
PL38
00097 Taideyliopisto
kirjaamo@uniarts.fi

Oikaisupyynnössä on mainittava seuraavat asiat:

  1. Nimi ja yhteystiedot (osoite, sähköpostiosoite ja puhelinnumero)
  2. Tieto siitä, milloin olet saanut päätöksen
  3. Päätös
  4. Mitä muutosta haet päätökseen
  5. Oikaisupyynnön perusteet (mukana kopiot sellaisista asiakirjoista, joihin opiskelijana vetoat).

Opintojen hyväksilukeminen Sibelius-Akatemiassa

Hyväksilukemisen periaatteita

Hyväksilukemisen perusteena käytettävä aiempi suoritus saa olla enintään 10 vuotta vanha. Suoritusajankohta lasketaan alkuperäisestä suorituspäivämäärästä. Vanhempia opintoja tai vanhempaa muuten hankittua osaamista voidaan hyväksilukea, mikäli opiskelija varmistaa osaamisensa ajantasaisuuden Sibelius-Akatemian järjestämissä tasokokeissa, näyttökokeissa tai muulla sovitulla tavalla. 

Opetettavan aineen opinnot

Aineenopettajankoulutukseen kuuluvat opetettavan aineen opinnot tai osa opinnoista voidaan korvata muualla suoritetulla vastaavalla opintokokonaisuudella tai vastaavaan opintokokonaisuuteen kuuluvilla opinnoilla, mikäli opinnot kuuluvat pakollisena osana opiskelijan Sibelius-Akatemiassa suoritettavana olevaan tutkintoon. 

Kanttorinviran kelpoisuusopinnot

Kirkkohallituksen edellyttämät ja kanttorin virkaan vaadittavat kelpoisuusopinnot tai osa opinnoista voidaan korvata muualla suoritetuilla vastaavilla opinnoilla tai osaamisella. 

Opettajan pedagogiset opinnot

Opettajankoulutukseen kuuluvat 60 opintopisteen laajuiset opettajan pedagogiset opinnot tai osa opinnoista voidaan korvata muualla suoritetulla vastaavalla opintokokonaisuudella tai vastaavaan opintokokonaisuuteen kuuluvilla opinnoilla, mikäli opinnot kuuluvat pakollisena osana opiskelijan Sibelius-Akatemiassa suoritettavana olevaan tutkintoon. 

Opiskelijavaihdossa suoritetut opinnot

Opiskelijavaihdossa suoritetut ja opiskelijan vaihto-opintojen opintosuunnitelmaan (”learning agreement”) hyväksytyt opinnot luetaan Sibelius-Akatemiassa suoritetuiksi opinnoiksi. Opiskelijan tulee olla ilmoittautunut läsnäolevaksi opiskelijaksi opiskelijavaihdon ajaksi.  

Opetuksen yhteydessä todettava aiemmin hankittu osaaminen

Osaamisen tunnustamista voidaan tehdä myös opetuksen yhteydessä. Sibelius-Akatemian opettaja voi tunnustaa opiskelijan aiemmin hankkimaa osaamista ja antaa kurssilleen tulleelle opiskelijalle suoritusmerkinnän, jos hän toteaa, että opiskelija jo hallitsee opintojakson osaamistavoitteiden mukaiset asiat. Tämä suoritus kirjataan rekisteriin Sibelius-Akatemiassa tehdyksi suoritukseksi.  

Näyttökokeella osoitettu osaaminen

Mikäli opiskelija osoittaa opintojakson osaamistavoitteita vastaavan osaamisen opintojakson opettajalle tai lautakunnalle näyttökokeella, tasokokeella tai vastaavalla, kyseessä on opintojakson (tai sen osan) suoritus SibeliusAkatemiassa.  

Uusien opiskelijoiden osaamisen hyväksilukeminen opintojen alussa

Aineryhmät voivat järjestää uusille opiskelijoille tasokokeita, jotka noudattavat tutkintovaatimusten mukaisten opintojaksojen osaamistavoitteita. Jos opiskelija suorittaa hyväksytysti tasokokeen, hän saa suoritusmerkinnän vastaavan opintojakson suorittamisesta. Aineryhmät tiedottavat omista menettelyistään uusille opiskelijoille. 

Lisätietoa opintojen hyväksilukemisesta

Lue viralliset päätökset kieli- ja viestintäopintojen hyväksilukemisesta, aiemmin hankitun osaamisen tunnistamisesta sekä päätös koskien aiemmin hankitun osaamisen hyväksilukeminen Sibelius-Akatemiassa.

Lisätiedot

Koulutusohjelmasi suunnittelija

Lisätietoa kieli- ja viestintäopintojen hyväksilukemisesta