Näyttelyviestinnän ohje

Kuvataideakatemian näyttelyviestinnän palvelut on ensisijaisesti suunnattu näyttelyille, joille Taiteellisen toiminnan työryhmä on myöntänyt näyttelyajan Kuva/Tilaan tai Taskuun.

Näyttelyviestintä Kuvataideakatemiassa

Kuvataideakatemian viestinnän vuosi on jaettu kolmeen kauteen: syyskausi (syys-joulukuu), kevätkausi (tammi-toukokuu) ja kesänäyttelyt (kesä-elokuu). Kesäkaudella viestinnän palvelut ovat rajoitetut kesälomien vuoksi.

Viestinnän suunnittelun pohjana käytetään tietoja, jotka näyttelynpitäjä on antanut näyttelyhakemuksessa, jonka perusteella näyttelyaika on myönnetty. Jos näyttelysi sisältö muuttuu merkittävästi, ilmoita siitä mahdollisimman pian myös viestinnälle. 

Ohjeet viestinnän materiaalien toimittamiseen saat sähköpostitse viestinnän suunnittelijalta. Varaudu toimittamaan materiaalit hyvissä ajoin: joitakin materiaaleja tarvitaan jo kuukausia ennen avajaisia. Kaikkien materiaalien lopullinen deadline on yleensä 3 viikkoa ennen avajaisia.

Kuva/Tila (iso näyttelytila)

Näyttelynpitäjä toimittaa Kuvataideakatemian viestinnälle:

  • Näyttelyn otsikko ja aukioloajat, avajaisten ajankohta (avajaiset yleensä torstaisin klo 17–19). Ilmoita myös arkipyhien mahdolliset poikkeusaukiolot (sovi ensin tuottajan kanssa).
  • Esittelyteksti näyttelyn sisällöstä verkkosivuille FI & EN
  • Taiteilijoiden nimet
  • Jos näyttelyysi liittyy tapahtumia, lähetä tarkat tiedot myös niistä: tapahtuman nimi, esiintyjät, aika ja paikka, kesto, kieli, ilmoittautuminen ja tapahtuman esittely. Huom! Sovi tapahtumista aina ensin tuottajan kanssa.
  • Näyttelyn tunnuskuva: Toimita viestinnälle näyttelyn tunnuskuva, mielellään teoskuva. Ison näyttelytilan näyttelyiden visuaalisen viestinnän tulee noudattaa Taideyliopiston tapahtumamarkkinoinnin visuaalista ilmettä, jonka toteuttaa KuvAn graafikko. Kuva ei siis voi olla valmis näyttelyn ilme eikä se voi sisältää tekstiä. 

Tasku (pieni näyttelytila)

Näyttelynpitäjä toimittaa Kuvataideakatemian viestinnälle:

  • Näyttelyn otsikko ja aukioloajat, avajaisten ajankohta (avajaiset yleensä torstaisin klo 17–19). Ilmoita myös arkipyhien mahdolliset poikkeusaukiolot (sovi ensin tuottajan kanssa).
  • Esittely näyttelyn sisällöstä verkkosivuille FI & EN
  • Taiteilijan/työryhmän jäsenten nimet
  • Taiteilijoiden biografiat FI & EN (max. 450 merkkiä sisältäen välilyönnit)
  • Linkit taiteilijoiden/työryhmän mahdollisille verkkosivuille ja sometileille
  • Jos näyttelyysi liittyy tapahtumia, lähetä tarkat tiedot myös niistä: tapahtuman nimi, esiintyjät, aika ja paikka, kesto, kieli, ilmoittautuminen ja tapahtuman esittely. Huom! Sovi tapahtumista aina ensin tuottajan kanssa.
  • 1–2 teoskuvaa ja teostiedot (nimi, vuosi, tekniikka, koko/kesto) ja kuvaajan nimi, jos kuvaaja on muu kuin tekijä itse. Valitse kuva, jota haluat käytettävän verkkosivuilla ja muussa viestinnässä.
  • Jos luot näyttelylle Facebook-tapahtuman, lähetä sen linkki viestinnälle, jotta voimme jakaa sen Kuvataideakatemian Facebook-sivulla.

Jos näyttelyajan jakaa useampi taiteilija erillisillä kokonaisuuksilla, näyttelyille tehdään siitä huolimatta yhteiset materiaalit.

Näyttelynpitäjän vastuulla on teoslistan, teostekstien ja niiden käännösten koostaminen. Taskulla on olemassa valmiit taittopohjat mm. julisteelle ja näyttelytekstille – löydät linkit niihin alempaa tältä sivulta.

Viestintä huolehtii näyttelyn ulkoisesta ja sisäisestä viestinnästä Taideyliopiston omissa viestintäkanavissa. Voit halutessasi itse lähettää avajaiskutsun sisäisille sähköpostilistoille.

Myllytori

Myllytorin näyttelyiden viestinnästä vastaa näyttelynpitäjä.

Yhteistyönäyttelyt

Kuvataideakatemian ulkopuolella tapahtuvien näyttelyiden viestinnästä vastaa useimmiten yhteistyötaho. Kuvataideakatemian viestintä voi nostaa tapahtumaa omissa viestintäkanavissaan harkinnan mukaan.

Kuvan Kevät

Kuvan Kevät -maisterinäyttelyn viestintä- ja markkinointikampanja toteutetaan erillisen suunnitelman mukaan. Näyttelyllä on oma markkinointibudjetti. Kampanja on viime vuosina sisältänyt markkinointia mm. somessa, liikennevälineissä sekä hs.fi-alustalla.

Näyttelyviestinnän toimenpiteet

Verkkosivut

Näyttelyviestinnän keskipiste on Kuva/Tilan verkkosivu. Viestintä päivittää Kuva/Tilan näyttelyt näyttelykausittain Kuva/Tilan verkkosivulle, josta ne päivittyvät automaattisesti myös Uniarts-tapahtumakalenteriin

Avajaiskutsu

Käytämme sähköisiä näyttelykutsuja Kuva/Tilan näyttelyissä. Viestintä lähettää kutsun noin 1,5 viikkoa ennen avajaisia näyttelyiden kutsuvieraslistalle. Kutsuun tulee näyttelyn aukiolotiedot sekä lyhyt esittely. Kutsun kielet ovat suomi ja englanti. Kutsuun tarvitaan bannerikuva. Se voi olla teoskuva tai bannerikuva voidaan muokata näyttelyn julisteesta. 

Taskun näyttely lisätään Kuva/Tilan avajaiskutsuun, jos avajaiset osuvat samalle päivälle.

Jos haluat lisätä kutsuvieraslistalle omia ammatillisia kontaktejasi, toimita lista sähköpostiosoitteista viestinnälle viimeistään kolme päivää ennen kutsun lähetystä. Huomaathan, että viestintä ei voi gdpr-syistä lähettää kutsuja henkilökohtaisille kontakteillesi, kuten perheenjäsenille.

Näyttelyn ilme

Kuvataideakatemian näyttelyiden viestinnässä ja markkinoinnissa hyödynnetään Taideyliopiston tapahtumamarkkinoinnin ilmettä. Kuva/Tilan näyttelyiden ilmeen suunnittelee Kuvataideakatemian graafikko tapahtumamarkkinoinnin ohjeistusta noudatten. Taskun käyttöön on tarjolla taittopohja julistetta varten.

Juliste

Kuvataideakatemian graafikko suunnittelee julisteen Kuva/Tilan isoon ständiin (70x100cm). Julisteet (2kpl) printataan PrintLabissa. 

Taskun julisteesta vastaa taiteilija/työryhmä itse. Käytä valmiita taittopohjia. Painotuotteissa tulee olla Kuvataideakatemian logo. Valmiissa pohjissa logot on valmiiksi asemoituna. Jos haluat painattaa isomman määrän julisteita, niiden paino on omakustanteista. Opinnäyterahaa voi käyttää printtaamiseen, jos kyseessä on maisterin opinnäytenäyttely.

Teoslistat

Kuva/Tilan näyttelyihin voidaan tulostaa teoslistat. Teoslistoihin on mahdollista lisätä myös lyhyt näyttelyteksti. Jos haluat näyttelyysi listat, ole siitä yhteydessä tuottajaan hyvissä ajoin. Tuottaja koostaa toimittamasi tiedot ja KuvAn graafikko taittaa materiaalit. 

Taskun näyttelyiden teoslistoista on vastuussa näyttelynpitäjä itse.

Teippaukset

Jos tarvitset seinä- tai ikkunateippauksia, sovi niistä tuottajan kanssa hyvissä ajoin. Mieti valmiiksi seinätekstin paikka ripustuksessa. Hyviä paikkoja ovat esimerkiksi Kuva/Tilan oven sisäpuoli ja ikkunoiden välinen seinä. Jos tarvitset viestinnän apua seinätekstin sisällön tuottamisessa tai oikoluvussa, ilmoita siitä hyvissä ajoin. Kuvataideakatemian graafikko taittaa teippaukset.

Infonäytöt

Kuva/Tilan ja Taskun näyttelyt nostetaan Myllyn ja harkitusti myös muiden Taideyliopiston tilojen infonäytöille.

Sosiaalinen media

Tietoa näyttelyistä postataan Taideyliopiston Kuvataideakatemian ja Taideyliopiston somekanaviin, joita ovat Facebookissa Taideyliopiston Kuvataideakatemia ja Instagramissa Kuva/Tilan näyttelyiden oma tili @kuvatila.uniarts ja Taideyliopiston yhteinen tili @uniartshelsinki. Jos olet aktiivinen IG-käyttäjä, tägää julkaisuusi @kuvatila.uniarts ja/tai @uniartshelsinki, jolloin viestintä voi jakaa julkaisusi.

Näyttelynpitäjä voi ottaa haltuunsa Taideyliopiston Instagram-tilin (ns. takeover) itselleen sopivana ajankohtana ennen näyttelyä tai sen aikana. Jos olet kiinnostunut toimimaan vierailija-päivittäjänä, älä epäröi ottaa yhteyttä viestintään! Päivittämisestä maksetaan pieni palkkio. 

Lehdistötiedote ja mediatyö

Viestintä työskentelee pääasiassa suomenkielisen median parissa, mukaan lukien printti-, radio-, tv- ja verkkojulkaisut. Viestintä laatii tiedotteen, jos tiedotettava asia täyttää uutiskriteerit ja sillä on mahdollisuus ylittää uutiskynnys. 

Viestintä lähettää tiedotteen medialle näyttelykausien alussa koko kauden näyttelyistä. Jos yksittäisestä näyttelystä tehdään mediatiedote, Kuvataideakatemian viestintä laatii näyttelyn tiedotteen näyttelynpitäjän toimittaman aineiston pohjalta.

Tapahtumakalenterit

Kuvataideakatemian viestintä toimittaa tiedot näyttelyistä Helsingin Sanomien Menokoneeseen (sis. painetun lehden näyttelyt-listaus) sekä harkinnan mukaan muihin tapahtumakalentereihin. 

Käännökset

Materiaali kannattaa toimittaa viestinnälle suomen lisäksi myös englanniksi. Kuvataideakatemian viestintä ei valitettavasti tarjoa käännöspalveluita.

Valokuvaus

Näyttelynpitäjä toimittaa ennakkoon muutamia lehdistökuvia teos- ja kuvaajatiedoilla varustettuna viestinnälle. Jos näyttelysi koostuu installaatioista tai teokset valmistuvat vasta näyttelyyn, Kuvataideakatemian valokuvaaja ottaa kuvia valikoidusti heti kun ripustus valmistuu. Viestintä sopii asian kuvaajan kanssa. Näyttelyn mahdollisesta dokumentoinnista näyttelynpitäjä vastaa itse.

Taittopohjat

Lataa Taskun julistetaittopohja
Lataa word-pohja Taskun näyttelytekstille