Taideyliopiston rakennusten yleisöaukioloajat vahvistetaan pysyviksi ja yökäytön rajaamisen kokeilua jatketaan helmikuuhun 2027 asti

Taideyliopiston rakennusten uudet aukioloajat otettiin käyttöön määräaikaisena kokeiluna 1.8.2025.  Töölön ja Sörnäisten kampusten yökäytön rajaamista koskevaa kokeilua on päätetty jatkaa helmikuun 2027 loppuun asti, jotta sen vaikutuksia ja säästöjä voidaan arvioida tarkemmin. Yleisöaukioloajat päätettiin vahvistaa pysyviksi nykykäytännön mukaisesti. 

Yökäytön tuomista säästöistä tarvitaan lisää tietoa päätöksen tueksi 

Taideyliopiston rakennusten yökäytön rajaamisen keskeisin peruste oli taloudellinen. Taideyliopistolla on 2,5 miljoonan euron vuotuinen säästötarve vuoden 2028 loppuun mennessä. Henkilöstön muutosneuvotteluissa Taideyliopistolla oli velvollisuus etsiä vaihtoehtoisia säästöjä henkilöstövaikutusten lieventämiseksi. Lue lisää yökäytön rajaamisen perusteista keväällä 2025 julkaistusta uutisesta.  

Alustavien arvioiden mukaan muutoksilla on kokeilujakson aikana saavutettu säästöjä esimerkiksi energiankulutuksessa, vartioinnissa ja tilapalveluissa. Säästöjen suuruudeksi on arvioitu noin 62 000 euroa vuodessa, mutta laskelmat ovat vielä osin suuntaa antavia. Yliopiston johdossa koettiin tärkeänä jatkaa kokeilujaksoa, jotta säästöjä voidaan arvioida luotettavammin suhteessa niiden vaikutuksiin.  

Kokeilujakson aikana on myös kerätty palautetta sekä opiskelijoilta että henkilökunnalta. Palaute jakautuu: opiskelijakyselyissä on noussut esiin tyytymättömyyttä aukioloaikojen rajoituksiin, kun taas henkilöstökyselyiden perusteella vaikutukset toimintaan ovat olleet pääosin vähäisiä tai paikoin myönteisiä. 

Kokeilujaksoa on päätetty jatkaa 28.2.2027 asti, ja sen aikana tarkennetaan tarvittaessa toimintamalleja sekä viestintää. Tavoitteena on tehdä kokonaisarvio ja lopullinen päätös viimeistään keväällä 2027. 

Sallitut poikkeukset yöajan käytössä 

Harjoitteluaika Musiikkitalon isoille uruille 

Jos olet Sibelius-Akatemian opiskelija ja sinulle on myönnetty harjoitteluaika Musiikkitalon isoille uruille, voit käyttää Konserttisalia klo 05.00–06.00. Muiden tilojen käyttö ei ole sallittua yöaikaan.  

Kuvan Kevään opiskelijat 

Jos osallistut Kuvan Kevääseen, saat työskennellä yöaikaan kahden viikon ajan ennen näyttelyn ripustuksen alkua. Yökäyttöviikoista viestitään opiskelijoille syksyllä 2026. 

Työskentely on sallittua vain omassa työtilassasi. Pajatilat, studiot ja näyttelytilat eivät ole käytettävissä yöaikaan.  

Musiikkiteknologian opiskelijat ja henkilökunta 

Musiikkiteknologian opiskelijoiden ja henkilökunnan mahdollisuuksia M-talon studioiden välttämättömään yökäyttöön selvitetään. Asiasta ilmoitetaan viimeistään syyslukukauden alussa.  

Pianonvirittäjät ja urkuopettajat 

Pianonvirittäjille on myönnetty automaattinen lupa työskennellä rakennuksissa klo 05.00–06.00 välillä.  

Urkuopettajat, joilla on soitto-oikeus Musiikkitalon isoille uruille, voivat käyttää Konserttisalia klo 05.00–06.00. Muiden tilojen käyttö ei ole sallittua yöaikaan.  

Taiteellisen toiminnan tukipalvelut 

Taiteellisen toiminnan henkilöstön avaimet toimivat yöaikaan Musiikkitalon puolella. Sibelius-Akatemian puoli kiinteistöstä on suljettu. Tilojen käyttö on sallittua ainoastaan tuotantoihin liittyvissä roudaus- ja järjestelytarpeissa.  

Muita tarkennuksia yökäyttöön 

Yökäyttöön ei toistaiseksi myönnetä muita poikkeuslupia sallittujen poikkeusten lisäksi. 

Kuvataideakatemian johtoryhmä on linjannut, että Kandinäyttelyyn ei myönnetä yökäyttöoikeuksia.  

Yleisöaukioloajat pysyviksi 

Kokeilujakson perusteella Taideyliopiston rakennusten yleisöaukioloajat on päätetty vahvistaa pysyviksi. Yleisöaikatauluilla tarkoitetaan, että rakennusten ulko-ovet ovat auki yliopiston ulkopuolisille kävijöille ja henkilökuntaa on paikalla infopisteissä.  

Yleisöaikatauluista huolimatta henkilökunta ja opiskelijat voivat käyttää tiloja kulkutunnisteella kaikkina viikonpäivinä klo 6.00–24.00. Avaimet lakkaavat toimimasta klo 23.30, mutta tiloista pääsee poistumaan klo 24.00 asti. 

Kookos  

  • Ma–pe: 8.30–20.00 
  • La: Palvelut 10.00–18.00 tai tarpeen mukaan 
  • Su: Ei palvelua 
  • Ilta- ja viikonloppukäyttö: Palveluaikojen ulkopuolella kulkutunnisteilla 
  • Yökäyttö: Kiinteistö suljettu 00–6.00 

Mylly  

  • Ma–pe: 8.30–16.00 
  • La: Ei palvelua 
  • Su: Ei palvelua 
  • Ilta- ja viikonloppukäyttö: Palveluaikojen ulkopuolella kulkutunnisteilla 
  • Yökäyttö: Kiinteistö suljettu 00–6.00 

M-talo  

  • Ma–pe: 9.00–16.00 
  • La: Ei palvelua 
  • Su: Ei palvelua 
  • Ilta- ja viikonloppukäyttö: Palveluaikojen ulkopuolella kulkutunnisteilla 
  • Yökäyttö: Kiinteistö suljettu 00–6.00  

N-talo  

  • Ma–pe: 9.00–16.00 
  • La: Ei palvelua 
  • Su: Ei palvelua 
  • Ilta- ja viikonloppukäyttö: Palveluaikojen ulkopuolella kulkutunnisteilla 
  • Yökäyttö: Kiinteistö suljettu 00–6.00  

R-talo  

  • Ma–pe: 8.30–20.00 
  • La: Palvelut 10.00–18.00 tai tarpeen mukaan 
  • Su: Ei palvelua 
  • Ilta- ja viikonloppukäyttö: Palveluaikojen ulkopuolella kulkutunnisteilla 
  • Yökäyttö: Kiinteistö suljettu 00–6.00  

Aukioloajoissa huomioitavaa 

  • Myllyssä on vahtimestaripäivystys näyttelyiden aikana tiistaista sunnuntaihin klo 11.00–18.00. 
  • Esitys- ja näyttelytoiminta tuo poikkeuksia rakennusten aukioloaikoihin. Aukioloaikoja voidaan tarvittaessa pidentää klo 22.00 asti. 
  • Viikonloppuina, jolloin rakennuksissa järjestetään konsertteja, esityksiä ja näyttelyitä, voivat aukioloajat vaihdella tarpeiden mukaan. 
  • Kesällä juhannuksesta heinäkuun loppuun rakennukset ja infopisteet ovat kiinni, mutta kampuksilla on päivystävä vahtimestari. Henkilökunta ja opiskelijat pääsevät tiloihin kulkutunnisteella. 

Palautteen antaminen 

Palautetta aukioloajoista tai huomioita muutoksen vaikutuksista esimerkiksi soittimiin voi lähettää Opiskelijan uniartsista löytyvän yleisen palautelomakkeeen avulla.  

Palaute ohjataan tilapalveluissa oikeille vastuuhenkilöille, jotka ovat yhteydessä palautteen antajaan.