Hyvinvointipalveluiden kuvaus

Opiskelijahyvinvointityötä toteutetaan Taideyliopistossa laajasti ja monitasoisesti opetus- ja ohjaustyössä, palveluissa, moniammatillisissa työryhmissä sekä yliopiston toimintaperiaatteiden ja ohjeiden avulla.

Opiskelijahyvinvointityö Taideyliopistossa

Opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen ja tukeminen on Taideyliopistossa laaja ja monitasoisesti toteutettava kokonaisuus. Hyvinvointia edistetään ja tuetaan suoraan ja välillisesti opetus- ja ohjaustyössä, erilaisissa yliopiston sisäisissä ja ulkoisissa palveluissa, moniammatillisissa opiskeluhyvinvointia ja pedagogista kehittämistyötä toteuttavissa työryhmissä sekä yliopistossa laadittujen toimintaperiaatteiden ja ohjeistusten avulla.

Hyvinvointityön tavoitteena on tukea opiskelijoiden opiskelukykyä siten, että oppiminen, opiskelu ja taiteilijaksi kasvaminen mahdollistuvat. Hyvinvointityön tarkoituksena on, että opiskelijat valmistuvat, ja että heillä on työelämään siirtyessään riittävät taidot huolehtia hyvinvoinnistaan myös opintojensa jälkeen.

Taideyliopiston hyvinvointityö pohjaa opiskelukykymalliin (Kunttu 2006), jossa opiskelukyvyn nähdään syntyvän ja kehittyvän opiskelijan ja oppimisympäristön dynaamisessa vuorovaikutuksessa huomioiden opiskelijan voimavarat ja opiskelutaidot, mutta myös opiskeluympäristöön sekä opetus- ja ohjaustoimintaan liittyvät tekijät.

Taideyliopiston hyvinvointityön kokonaisuutta ohjaavat erilaiset lait, asetukset ja ammattieettiset periaatteet. Hyvinvointityön keskeisenä lähtökohtana on opiskelijoiden oikeusturvan ja yhdenvertaisen kohtelun toteutuminen. Taideyliopiston sisäistä hyvinvointityön kokonaisuutta ohjaavat oleellisesti myös Taideyliopiston strategia ja arvot sekä tutkimusperustaisuus ja opiskelijalähtöisyys.

Opiskelijoiden hyvinvoinnin tukimuodot

Hyvinvoinnin tukea opiskelijoille on tarjolla yliopisto- ja akatemiatasoisesti, mutta myös yliopiston ulkopuolisten toimijoiden tuottamana. Yliopistotasoisesti tarjottava tuki on kaikkien opiskelijoiden käytettävissä. Akatemiakohtaisen tuen tarjonnassa voidaan sen sijaan huomioida tarkemmin taiteenlajien spesifejä eroja, jolloin akatemiakohtainen tukitarjonta voi vaihdella. Opiskelijan hyvinvointia tuetaan opiskelun kokonaisvaltainen luonne huomioiden, joten palveluita on tarjolla niin fyysisen, psyykkisen kuin sosiaalisenkin hyvinvoinnin tueksi. Lisäksi tukea on saatavilla eritasoisena (ennaltaehkäisevä ja korjaava tuki) ja eri muodoissaan (yksilö- ja ryhmämuotoinen tuki sekä itseopiskelumateriaalit).

Opiskelijan hyvinvoinnin tukemisen ydin muodostuu opetussuunnitelmasta sekä opetus- ja ohjaustilanteissa toteutettavista pedagogisista ratkaisuista. Keskeisiin perustason palveluihin, joissa opiskelijan hyvinvointia tuetaan ja huomioidaan, kuuluvat myös opintoneuvonta ja henkilökohtainen opintosuunnittelu (HOPS-keskustelut). Lisäksi opiskelijoille on Taideyliopistossa tarjolla erilaisia hyvinvointia vahvistavia sekä tutkintoihin kuuluvia että vapaavalintaisia kursseja ja esimerkiksi ergonomiaohjausta.

Opiskelijoiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä tukevat toiminnallaan aktiivisesti myös mm. Taideyliopiston ylioppilaskunta, opiskelijoiden ainejärjestöt, tuutorit sekä erilaiset Taideyliopiston organisoimat hyvinvointitapahtumat. Kattavat liikuntapalvelut ovat Taideyliopiston opiskelijoiden hyödynnettävissä Unisportin kautta.

Mikäli perustason tuki ei riitä, opiskelijan on Taideyliopistossa mahdollisuus saada oppimiseensa, opiskeluunsa ja opiskeluhyvinvointiinsa liittyvää erityistukea. Erityistukea tarjoaviin yliopiston sisäisiin palveluihin kuuluvat mm. yksilölliset opintojärjestelyt, opintopsykologin ja yliopistopapin erityisohjauspalvelut sekä yliopiston ulkopuolella terveydenhoitopalvelut (kuten YTHS sekä julkinen terveydenhuolto).

Opiskelijoiden hyvinvointityön edistäminen ja kehittäminen

Keskeinen Taideyliopiston toimintaa ja siten myös hyvinvointityön kokonaisuutta ohjaava ohjeistus on nimeltään eettiset periaatteet. Hyvinvointia edistäviä ja tukevia ohjeistuksia ja suunnitelmia on laadittu myös mm. epäasiallisen käyttäytymiseen ja päihteiden käyttöön liittyvien tilanteiden varalle, tasa-arvo- ja yhdenvertaisuuskysymyksiin, varhaiseen välittämiseen ja kriisitilanteiden hoitamiseksi. Hyvinvointipalveluiden lisäksi hyvinvointityön kokonaisuutta tuetaan, kehitetään ja integroidaan yliopiston toimintaan erilaisissa työryhmissä, kuten opiskelijoiden hyvinvointiryhmässä sekä tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusryhmässä. Keskeisiä työryhmiä, joissa hyvinvointia tarkastellaan pedagogisesta näkökulmasta ovat myös esim. koulutuksen kehittämisryhmä ja perustutkintokoulutuksen johtoryhmä.

Opiskelijoiden hyvinvointityötä kehitetään jatkuvasti yhteiskunnan ja työelämän muutokset ja vaatimukset huomioiden yhteistyössä yliopiston sisäisten ja ulkoisten toimijoiden kanssa. Taideyliopisto tuottaa myös omaa taidealoja koskevaa hyvinvointiin liittyvää tutkimusta. Hyvinvointia ja hyvinvointityötä koskevaa seurantaa tehdään säännöllisesti erilaisten kyselyiden, palautteiden ja selvitysten avulla. Ajankohtaisesti opetussuunnitelmatyössä on pyritty huomioimaan entistä paremmin opintojen kuormittavuutta ja hyvinvointiteemojen käsittelyn integrointia opetukseen. Hyvinvointityössä tunnistettuja muita kehittämiskohteita ovat mm. opiskelijoiden hyvinvoinnin integroiminen aiempaa vahvemmin osaksi koko yliopistoyhteisöä ja arkea, opettajatuutorointi, entistä yhdenvertaisempi hyvinvointipalvelutarjonta kaikkien akatemioiden opiskelijoille sekä systemaattinen ja aiempaa vahvempi palaute- ja tutkimusperustainen pedagoginen ja hyvinvoinnin kehittämistyö.

Lisätiedot

  • Milla Vaisto-Oinonen

    Vastaava opintopäällikkö, Yhteiset opintopalvelut, Taideyliopisto
    +358505765522
    milla.vaisto-oinonen@uniarts.fi