Orkesterikoulutuksen opiskelijoille

Ohjeita, neuvoja ja opastusta Sibelius-Akatemian orkesterisoitinten opiskelijoille.

Opintojen aloitus

Pakollinen infotilaisuus uusille opiskelijoille pidetään Ti 2.9. klo 17-18.30, Black Box, Musiikkitalo. Lisäksi samana päivänä klo 15-20 välillä järjestetään tapaaminen sektiosi ja sektion koordinoivan opettajan kanssa, jossa keskustellaan orkesteriprojektien rekrytoinnista. Yksityiskohtainen aikataulu ja huoneluettelo lähetetään myöhemmin. 

Opintojen suunnittelu ja suorittaminen

Orkesterisoitinten opiskelijoiden opintoihin kuuluu osallistuminen erilaisiin orkesteri- ja oopperaprojekteihin. Lukuvuoden aikana tuotamme projekteja eri kokoonpanoille: 3-4 sinfoniaorkesteria, yhden sinfonisen puhallinorkesterin ja kaksi pienempää puhallinensembleä, oopperaorkesterin ja kamariorkestereita. Näiden lisäksi ensimmäisen vuoden kandiopiskelijoille annetaan myös yhteissoittovalmennusta ja puhaltajilla on mahdollisuus tutustua orkesterikirjallisuuteen omissa opintojaksoissaan.

Keitä me olemme

Musiikinjohtamisen koulutusohjelman omia sekä koulutusohjelman koordinoimia orkesteri- ja kuorotoiminnan koulutussisältöjä toteuttaa tuotantopalveluissa oma tiiminsä eli ns. orkesteritoimisto. Orkesteri- ja kapellimestarikoulutuksen professori Sakari Oramo vastaa koulutuksen sisällöstä ja toimii sinfoniaorkesterin taiteellisena johtajana.

Harjoitusorkesterit ja yhtyetoiminta

Kaikki opiskelijat saavat osallistua Sibelius-Akatemian kuoron, NYKY Ensemblen ja vanhan musiikin yhtyetoimintaan.

Tutustu myös näihin