Tapahtumien hakeminen ja ilmoittaminen uudistuu

TAITO-järjestelmä

Taideyliopiston taiteellisen toiminnan palveluissa otetaan syyskauden alussa käyttöön uusi TAITO-järjestelmä. Tuotantojen suunnitteluun sekä tiedon keräämiseen ja hallintaan rakennettu järjestelmä tukee taiteellisen toiminnan palveluiden prosessien kehittämistä ja työkalujen päivittämistä vastaamaan paremmin toiminnan nykyisiä tarpeita.

Taito-väylä

TAITO-järjestelmän sisällä on osio, jota kutsumme Taito-väyläksi. Jatkossa väylän kautta kulkevat kaikki taiteelliseen toimintaan liittyvät hakemukset ja ilmoittautumiset hyväksyttäviksi, käsiteltäviksi ja tuotannon toteutettaviksi TAITO-järjestelmässä.

Sibelius-Akatemiassa Taito-väylän aiempi versio on ollut käytössä jo muutaman vuoden. Nyt TAITO-järjestelmään siirtymisen myötä uudistettu Taito-väylä otetaan käyttöön myös Teatterikorkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa. Tulevaisuudessa kaikki Taideyliopiston taiteelliseen toiminnan hakemuksiin ja ilmoittautumisiin liittyvät lomakkeet löytyvät Taito-väylästä.

Tuotantopalvelut Teatterikorkeakoulussa ja Kuvataideakatemiassa ohjeistavat syksyn aikana omia käyttäjäryhmiään.

Mitä Taito-väylä tarkoittaa käyttäjälle?

Taito-väylä on koko Taideyliopistossa käytössä oleva asiointikanava, jossa voit tehdä taiteelliseen toimintaan liittyviä hakemuksia ja ilmoittautumisia sekä tarkastella yliopiston laajuista toimintaa.

Kun kirjaudut Taito-väylään Taideyliopiston tunnuksillasi, sinulle muodostuu automaattisesti oma näkymä, jossa voit:

  • tehdä uusia hakemuksia taiteelliseen toimintaan liittyen akatemioissa sovitun mukaisesti
  • seurata hakemustesi käsittelyn etenemistä
  • tarkastella aiemmin lähettämiäsi hakemuksia
  • täydentää hakemuksia, jos niihin pyydetään lisätietoja
  • tarkastella koko Taideyliopiston laajuisesti tulevia ja meneillään olevia tapahtumia, tuotantoja ja muuta toimintaa

Taito-väylän kautta lähetetyt tiedot näkyvät suoraan TAITO-järjestelmässä, mikä nopeuttaa hakemusten käsittelyä ja vähentää päällekkäistä työtä. Samalla hakemusten eteneminen on aiempaa läpinäkyvämpää, sillä näet niiden tilanteen omasta näkymästäsi.

Käyttöönotto ja tuki

Järjestelmän käyttöohjeet ja linkit uusiin lomakkeisiin julkaistaan ennen käyttöönottoa. Tarjoamme myös koko syyskauden ajan tukea ja neuvontaa Uniarts Help -portaalissa osoitteessa help.uniarts.fi Taiteellisen toiminnan tuki -kohdassa. 

Uuden järjestelmän käyttöönotto on meille tärkeä kehitysaskel, ja kiitämme jo etukäteen kärsivällisyydestänne muutoksen aikana.

Lisätietoja: Nina Lackman, nina.lackman@uniarts.fi

Taideyliopistossa on uudistettu taiteellisen toiminnan suunnittelun, raportoinnin ja tiedolla johtamisen kokonaisuutta kokoamalla aiemmin useissa eri välineissä toteutettu TAITO-väylä yhteen järjestelmään. Uudistuksen tavoitteena on selkeyttää toimintatapoja, parantaa tiedon laatua ja saatavuutta sekä tukea taiteellisen toiminnan suunnittelua, seurantaa ja raportointia koko yliopistossa. 

Saman kokonaisuuden yhteydessä on toteutettu myös Taideyliopiston projektiportfolio, joka tarjoaa yhteisen näkymän yliopiston kehittämis- ja muutosprojekteihin sekä tukee niiden suunnittelua, priorisointia ja seurantaa. 

Molemmat kokonaisuudet on toteutettu Hypergene-järjestelmässä, joka yhdistää tiedot, prosessit ja raportoinnin samaan ympäristöön. Näin käyttäjät saavat paremman kokonaiskuvan toiminnasta ja tiedot löytyvät aiempaa sujuvammin yhdestä paikasta.