Kutsu Taideyliopiston 10-vuotisjuhliin ja Uniarts Festiin 22. syyskuuta

Hei taideyliopistolainen! 

Tiesitkö, että yliopistomme täyttää tänä vuonna 10 vuotta? Aika hurjaa, eikö! Vastahan Taideyliopisto perustettiin ja kolme vahvaa akatemiaa yhdistyi yhdeksi kauniiksi yliopistoksi. Voit käydä lukemassa kasvutarinan verkkosivuiltamme. 

Tervetuloa lukuvuoden avajaisiin ja Uniarts Festiin!

Olet lämpimästi tervetullut yliopistomme syntymäpäiväjuhliin, joita vietetään Kookoksen eli Teatterikorkeakoulun päärakennuksen aulassa perjantaina 22. syyskuuta klo 14.00 alkaen.  

Juhlimme ensin yliopiston lukuvuoden avajaisia ja kymmenvuotista taivalta klo 14–15.30, jonka jälkeen siirrymme nauttimaan Uniarts Fest -taidefestivaalista samoissa tiloissa. 

Jotta varmasti viihtyisit juhlissa, päivälle on suunniteltu paljon mielenkiintoista ohjelmaa. Juhlapuhujaksi avajaisiin on kutsuttu Kaisa Rönkkö, joka on Taiteen edistämiskeskuksen eli Taiken uusi johtaja. Hänen lisäkseen kuulemme myös muita mielenkiintoisia juhlapuheita. 

Mutta älä pelkää, ei päivä ole täynnä pelkkiä puheita! Pääsemme myös nauttimaan taiteesta, yhteiskunnallisista keskusteluista sekä kuohuvasta. Kuva/Tila-näyttelytila on myös auki pidennetysti 20:00 asti, jos haluat piipahtaa Kandinäyttelyssä. 

Jos haluat laittaa vielä illasta jalalla koreaksi, niin jatkopaikkana toimii Tanner-ravintola (Hämeentie 11) klo 21.00 eteenpäin. Sielläkin on luvassa musiikkia ja tanssia! Ruokaa voi ostaa klo 22 asti. Jatkoille on ilmainen sisäänpääsy. 

Juhlan kunniaksi tapahtuman infopisteelle on varattu pientä kivaa jaettavaksi. Jos haluat ostaa omaksesi Taideyliopiston ilmeellä olevan t-paidan tai hupparin, se onnistuu myös tapahtuman aikana.  

Toivottavasti näemme juhlissa!