Oppilaitosten kelpoisuusvaatimukset

Oppilaitokset ovat asettaneet opettajille kelpoisuusvaatimuksia, joihin kuuluvat korkeakoulututkinto sekä pedagogiset opinnot. 

Kelpoisuus musiikki- ja muihin taidealan oppilaitoksiin  

  • Laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on soveltuva alan ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto tai asianomaisen taiteenalan vähintään opistoasteinen opettajantutkinto.  
  • Yleisen oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, jolla on tässä asetuksessa säädetty asianomaisen taiteenalan opettajan kelpoisuus, tai henkilö, jolla on asianomaiselle taiteen alalle soveltuva muu koulutus tai alalla työskentelyn kautta hankittu riittäväksi katsottu pätevyys.  

Kelpoisuus konservatorioihin  

Ammatilliseen koulutukseen sisältyvien ammatillisten opintojen opetusta on kelpoinen antamaan henkilö,  

  • joka on suorittanut koulutuksen järjestäjän päättämän opetustehtävän kannalta soveltuvan korkeakoulututkinnon; ja  
  • joka on suorittanut vähintään 60 opintopisteen (35 ov) laajuiset opettajan pedagogiset opinnot; ja  
  • jolla on vähintään kolmen vuoden pituinen käytännön työkokemus opetustehtävän sisältöä lähinnä vastaavissa tehtävissä.  

Kelpoisuus vapaaseen sivistystyöhön (työväen- ja kansalaisopistot) 

Vapaan sivistystyön opettajaksi on kelpoinen henkilö, jolla on soveltuva korkeakoulututkinto sekä vähintään 60 opintopisteen tai vähintään 35 opintoviikon laajuiset opettajan pedagogiset opinnot.  

Koulujen perusopetuksen ja lukion kelpoisuus  

Aineenopetusta on kelpoinen antamaan henkilö, joka on suorittanut  

  • ylemmän korkeakoulututkinnon; ja  
  • vähintään 60 opintopisteen (35 ov) laajuiset opettajan pedagogiset opinnot; ja   
  • vähintään 120 opintopisteen (55 ov) laajuiset musiikin opetettavan aineen opinnot ja vähintään 60 opintopisteen (35 ov) laajuiset vastaavat opinnot muissa opetettavissa aineissa (kaksoiskelpoisuus) tai   
  • perusopetuksen musiikin aineenopettajalle riittävät vähintään 60 opintopisteen (35 ov) laajuiset opinnot ja kaksoiskelpoisuuteen vähintään 60 opintopisteen laajuiset opinnot kaikissa muissa opetettavissa aineissa.  

Kelpoisuus ammattikorkeakouluihin  

  • Yliopettajalta vaaditaan soveltuva jatkotutkintona suoritettu lisensiaatin tutkinto tai tohtorin tutkinto ja lehtorilta soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.  
  • Erityisestä syystä yliopettajan toimeen voidaan ottaa ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanut henkilö ja lehtorin toimeen henkilö, joka ei ole suorittanut ylempää korkeakoulututkintoa, jos henkilö on erittäin hyvin perehtynyt toimen tehtäväalaan.  
  • Yliopettajalta ja lehtorilta, jonka opetustehtävään pääosin kuuluu ammattiopintojen järjestäminen, vaaditaan lisäksi vähintään kolmen vuoden käytännön kokemus tutkintoa vastaavissa tehtävissä.  
  • Ennen kuin musiikkialan yliopettajan tai lehtorin toimi julistetaan haettavaksi, ammattikorkeakoulu voi päättää, että hakijoilta vaaditaan edellä säädettyjen vaatimusten sijasta tehtävän hoitamisen edellyttämät taiteelliset ansiot.