Mitä tukea saat tuotantoihisi Teatterikorkeakoulussa

Resurssiohjeessa kuvataan kaikkien tuotantojen ja tapahtumien tukipalvelut. On tärkeää, että kaikki taiteellista ja tapahtumatoimintaa suunnittelevat opiskelijat, opettajat tai muu henkilökunta tutustuvat resurssiohjeeseen ennen tuotannon aloitusta.

Tuotantojen priorisointi ja tukipalvelut

Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun (Teak) esitystuotannot ovat osa perustutkintokoulutuksen opetussuunnitelmiin sisältyvää opetusta tai jatkotutkintokoulutusta. Ne toteutetaan pääosin taiteellisen toiminnan palveluiden (TTP) tuella Teatterikorkeakoulun esitystiloissa sekä sopimuskumppaneiden tiloissa. Koska tuotannot ovat osa koulutusta ja tutkimusta, niistä päätetään ensin koulutusohjelmittain tai esittävien taiteiden tutkimuskeskuksessa (Tutke). Ylin taiteellisen toiminnan tukipalveluiden resurssoinnista päättävä elin on opetusneuvosto (ON), joka päättää TeaKin hyväksyttävät tuotannot ja tukipalveluresurssit lukuvuosikohtaisesti. Esitystuotantojen tila- ja tukipalveluresurssit jaetaan kullekin tuotannolle opetusneuvostossa päätetyn taiteellisen toiminnan priorisoinnin ja lukuvuosikohtaisen tukipalveluresurssin mukaan. Myös opintojaksojen tukipalvelu on kuvattu osana resurssiohjetta.

Taiteellisen toiminnan palvelut:

Teatterikorkeakoulun taiteellisen toiminnan palvelut sisältävät tuotanto- ja esitystekniikkapalvelut (näyttämö, tarpeisto, puvusto sekä valo, ääni ja av) Tukipalveluiden jaossa huomioidaan tuotantojen priorisointiperiaate sekä tuotantojen muuttuvat sisällöt ja olosuhteet.

Taiteellisen toiminnan palvelut (TTP) tukevat myös opintojaksoja opetustiloissa. Tämän tuen kuvaus löytyy resurssiohjeen opintojaksojen tuki –kohdasta.

Tuotantopalvelut:

Tuotantopalvelut vastaavat lukuvuosittaisesta taiteellisen toiminnan suunnittelusta, aikataulutuksesta ja budjetoinnista yhdessä koulutusohjelmien ja yksiköiden kanssa. Tuottajat vastaavat tuotantojen läpiviennistä sovittujen käytäntöjen mukaisesti sekä neuvottelevat ja tekevät sopimukset mahdollisten yhteistyökumppanien kanssa. Tuotantokoordinaattori vastaa tuotantojen lipunmyynnin ja esityspäivystyksen järjestämisestä sekä koordinoi tuotantojen viestintään liittyvien materiaalien keräämisen ja päivittämisen yhdessä viestinnän kanssa. Lisätietoa tuotantopalveluiden vastuista on kunkin tuotannon kohdalla.

Esitystekniikan tukihenkilöt:

Esitystekniikan tukihenkilöt (näyttämö, tarpeisto, puvusto, valo, ääni ja AV) vastaavat tuotantojen turvallisesta toteuttamisesta ja opastavat suunnittelija opiskelijoita heidän työssään teknisestä näkökulmasta. Esitystekniikan tuki tuotannoilla määritellään tukityöpäivinä (7h). Tuotannon tukipäivät jakautuvat kuukausittain tuotannon toteutuksen aikana ja tietylle kuukaudelle arvioitua työaikaa ei voi siirtää toiselle kuukaudelle. Tukihenkilöt suunnittelevat tukityöpäivien käytön yhdessä työryhmien suunnittelijoiden tai vastaavien kanssa sekä seuraavat niiden riittävyyttä.

Opetussuunnitelmakausi 2024–2030:

Opetussuunnitelmakaudella 2024–2030 taiteellisten tuotantojen tila- ja tukipalveluresurssit on priorisoitu painottamalla opetussuunnitelmiin kuuluvia pakollisia tuotantoja. Lisäksi TeaKin esitystilajaossa huomioidaan erityisesti maisterien opinnäytetyöt tavoiteajassa valmistumisen mahdollistamiseksi.

Teatterikorkeakoulun tiloissa toteutuvat opinnäytteet

Taiteellisen toiminnan tukipalveluiden esitystekniset tiimit priorisoivat tukeaan tuotantojen suunnittelijaopiskelijoille. Mikäli työryhmässä ei ole lavastajaa, valo-, ääni- tai pukusuunnittelijaa, tulee työryhmän valita näistä jokaisesta osa-alueesta vastaava henkilö. Vastuuhenkilö kokoaa työryhmän ideat ja toimii näiden välittäjänä ja toteuttajana (rakennus, ajot, puvuston ja tarpeiston valinnat) TTP:n tukihenkilöiden tuella tukipäivien puitteissa. 

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa.  
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Tarvittaessa avustaa koulutusohjelmien hyväksymien esitysvierailujen järjestelyissä.

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vierailija tai työryhmän lavastusvastaava. 
  • Lavastuksen toteutus käyttämällä olemassa olevia elementtejä ja materiaaleja ja ostamalla. Mikäli työryhmässä on mukana lavastaja, voidaan valmistaa lisäksi muutamia elementtejä tukipäivien puitteissa. Lavastusopiskelijan opinnäytetyötä priorisoidaan. Jos työryhmässä ei ole lavastajaa toteutus vain varastosta ja ostamalla, työryhmä osallistuu lavasteiden rakentamiseen ja purkuun. 
  • Lavastuksen opiskelija tai vieraileva ammattilainen osallistuu rakentamiseen ja purkuun. 

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaava. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarvittaessa suunnittelussa ja toteutuksessa työryhmän tarpeistovastaavaa.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Lisäksi tarvittaessa valmistamalla jaettujen tukipäivien raameissa.  
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa valo- tai äänisuunnittelun opiskelija, vierailija tai työryhmän valo- ja äänivastaava. 
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Tukihenkilöt rakentavat esitystilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa, mikäli työryhmässä ei ole valo- ja/tai äänisuunnittelijaa. 
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista arkistointia varten.  
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuu purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen. Mikäli kyseessä on valo – tai äänisuunnittelijan opinnäyte pyritään heidän kalusto toiveitansa priorisoimaan.

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa. Puvuston pukusuunnittelija on mahdollinen. 
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.  
  • Pukusuunnittelijaopiskelijoiden opinnäytteitä priorisoidaan.  
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen. 
  • Pukuhuolto esityskaudella ja sen päätyttyä.

Tutken taiteelliset osat Teatterikorkeakoulun tiloissa

Akatemiassa sovitun mukaisesti, taiteellisen toiminnan tukipalvelut tukevat yhtä tutkimukseen kuuluvaa taiteellista osaa teknisesti ja tuotannollisesti. Muut mahdolliset taiteelliset osat ovat mukana yliopiston viestinnässä.

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Lavastusvastaavaa tuetaan lavastussuunnittelussa.  
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.   
  • Lavastuksen opiskelija tai vieraileva ammattilainen osallistuu rakentamiseen ja purkuun. 

Tarpeisto:

  • Toteutus varastosta, pienet korjaukset ja muutokset mahdollisia.
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä.

Valo, ääni ja AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa valo- tai äänisuunnittelun opiskelija, vierailija tai työryhmän valo- ja äänivastaava. 
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa, mikäli työryhmässä ei ole valo- ja/tai äänisuunnittelijaa. 
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista arkistointia varten. 
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija/vastaava osallistuu purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen.  

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Puvuston pukusuunnittelija on mahdollinen. 
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.  
  • Pukusuunnittelijaopiskelijoiden opinnäytteitä priorisoidaan. 
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen.  
  • Puvusto huoltaa esityskaudella ja sen päätyttyä.  

Tuotannot ulkopuolisissa tiloissa

Tuotannot sopimuskumppanien kanssa:

Yhteistyökumppanien kanssa tehtävien tuotantojen toteutus ja vastuut sovitaan aina erillisillä sopimuksilla: puitesopimus ja/tai tuotantosopimus. Vastuukoulutusohjelma ja TeaKin tuottaja vastaavat sopimusprosessista. 

Yksittäiset yhteistuotannot: tuotantokohtaiset yksityiskohdat sovitaan TeaKin (tuottaja + koulutusohjelma) ja yhteistyötahon kanssa yhdessä.

Tuotannot akatemian ulkopuolisissa tiloissa (ei koske sopimusteattereita):

TTP:n tuki kohdistuu pääasiassa pääkaupunkiseudulla toteutettaviin tuotantoihin. Muissa kuin TeaKin tiloissa toteutuvien tuotantojen mahdollinen tilavuokra kustannetaan tuotannon tai vastuukoulutusohjelman budjetista. Esitystilaa valitessa on huomioitava tilan kokoontumislupa ja harjoitus-, esitys- ja yleisöturvallisuus sekä tilaan saatavan teknisen kaluston rajoitteet. Ulkopuolisissa tiloissa toteutettavissa tuotannoissa noudatetaan Taideyliopiston ohjeita.  

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (mm. talous, aikataulut, luvat, sopimukset).  
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.    
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa.  Huom! Työryhmät vastaavat tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.   
  • Tarvittaessa auttaa työryhmää esitys/vierailupaikkojen hakemisessa ja laatii sopimukset näiden kanssa.   
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden ja tekijöiden kanssa.
  • Tarvittaessa avustaa koulutusohjelmien hyväksymien esitysvierailujen järjestelyissä.

 Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.    
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Lavasteiden kuljetukset tukipäivien puitteissa. 
  • Rakennus- ja purkuapua tukipäivien puitteissa.

Tarpeisto:

  • Tarpeiston kuljettaminen on työryhmän vastuulla. Yhteiskuljetukset mahdollisia.  
  • Tarpeiston huolto on työryhmän vastuulla työskenneltäessä TeaKin ulkopuolella.  
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä.

Valo, ääni ja AV:

  • Kaluston kuljettaminen työryhmän vastuulla. Mahdolliset yhteiskuljetukset sovittava näyttämön kanssa ja tukipäivien puitteissa.  
  • Rakennus- ja purkuapua tukipäivien puitteissa.

Puvusto:

  • Puvustuksen kuljetuksista vastaa työryhmä. Yhteiskuljetukset mahdollisia.  
  • Puvusto vastaa pukuhuollosta Teakilla tapahtuvan harjoituskauden aikana. Muualla tapahtuvan harjoitus- ja esityskauden pukuhuolloista vastaa työryhmä. Pukujen loppuhuolto tehdään puvustossa. 

Opintojaksot

Mikäli opintojakso tarvitsee esitysteknistä (puvusto, näyttämö, tarpeisto, valo, ääni, av) tukea, vastuuopettajan pitää kertoa siitä vastuukoulutusohjelman koordinaattorille lyhyiden jaksojen kohdalla viikkoa ennen aloitusta, pidemmillä opintojaksoilla viim. ensimmäisen viikon aikana. Kaikki tarkemmat opintojakson tukipalveluihin liittyvät toiveet toimitetaan kootusti opintojakson aikana tukipalveluosastoille joko vastuuopettajan tai muun vastuuhenkilön toimesta (opiskelija, koordinaattori).

Tärkeää turvallisuudesta:

  • Tulta tai nesteitä ei saa käyttää opintojaksoilla. Teatterisavun käytöstä sovittava etukäteen.
  • Orgaanisten ja muiden sotkevien materiaalien käytöstä on sovittava erikseen.
  • Poistumistiet on pidettävä vapaana tilassa. Poistumistieopasteita ei saa peittää missään tilanteessa.
  • Palohälytyksen soidessa, poistu välittömästi kokoontumispaikalle TeaKin ulkopuolelle Sörnäisten rantatien puolelle kuulemaan lisäohjeita. Älä käytä hissiä.
  • Ensiaputarvikkeita saa TeaKin infosta. Defibrillaattori on TeaKin Torilla.

Tuottaja ja tuotantokoordinaattori:

Näyttämö:

  • Toteutus varastosta. Mahdollisuus lainata katsomotuoleja sekä yksittäisiä lavasteita.
  • Työryhmä osallistuu rakentamiseen ja purkuun.
  • Opiskelijaryhmä tekee tilapurun TTP:n opastuksella.
  • Sovi tavaroiden noudosta etukäteen näyttämömestarin kanssa.
  • Opintojaksojen demot: mikäli opintojaksolta valmistuu useampia demoja, opiskelijat sopivat mitä lavasteita ja esitystekniikkaa työryhmä käyttää yhteisesti ja käyvät suunnitelman läpi vastuuopettajan kanssa.

Tarpeisto:

  • Opiskelijoilta odotetaan omatoimisuutta tarpeiston kokoamisessa.
  • Toteutus varastosta, kaksi tavaraa per opiskelija. Mikäli opintojaksolla tarvitaan enemmän tarpeistoa, opettajan tulee olla yhteydessä näyttämöpäällikköön.
  • Tarpeisto huoltaa opintojakson päätyttyä.
  • Tarpeiston palveluaika on arkisin klo 12-14.

Valo, ääni ja AV:

  • Opintojaksolla on käytössään opetus- tai esitystilaan kuuluvat valo- ja äänentoistolaitteet. Valo- ja ääni -tiimi antavat tarvittaessa opastuksen niiden käyttöön opintojakson valo- ja äänivastaaville tai opettajalle.
  • Ilman esitystekniikkaa oleviin tiloihin on mahdollista saada pienimuotoiset valo – ja äänijärjestelmät, mikäli opintojakson sisältö niitä vaatii. Valo – ja äänitiimi opastaa rakentamisessa ja käytössä valo – ja äänivastaavia tai opettajaa.
  • Valo – ja äänivastaavat ajavat valot ja äänet opintojaksolla (harjoitus/demot)
  • Valo – ja äänivastaavat osallistuvat rakentamiseen ja purkuun.
  • Sovi kaikkien laitteiden hakuaika ja tarvittavat opastukset etukäteen sähköpostitse.

Puvusto:

  • Opiskelijoilta odotetaan omatoimisuutta puvustuksen kokoamisessa.
  • Puvustus varastosta, kaksi vaatekappaletta per opiskelija. Mikäli opintojaksolla tarvitaan enemmän pukuja, opettajan tulee olla yhteydessä puvuston päällikköön.
  • Puvusto huoltaa puvut opintojakson päätyttyä. Tarvittaessa pukuhuolto myös opintojakson aikana.
  • Puvuston palveluaika on arkisin klo 12-14.

Tukipalveluiden yhteystiedot:

  • Näyttämö ja tarpeisto: teak.nayttamo@uniarts.fi
  • Valo ja ääni: teak.vav@uniarts.fi
  • Puvusto: teak.puvusto@uniarts.fi
  • Opetustilojen AV-laitteet: tila-help@uniarts.fi
  • Videokameralainat mahdollista omatoimista tallennusta /striimausta varten: Jyrki Oksaharju: jyrki.oksaharju@uniarts.fi
  • Tuotantokoordinaattori: teak.lipunmyynti@uniarts.fi

Materiaali, näyttämö ja esitys

Osallistuvat koulutusohjelmat: O2, D2, V2, Ä2, LAV, Sba.

  • Kaikille tuotannoille yhteinen aloitustapaaminen 
  • Tuotannolliset toimintatavat osa-alueittain   
  • Yleisöturvallisuus 
  • Työturvallisuus

Tulen ja veden käyttö ei ole mahdollista, orgaanisten ja muiden sotkevien materiaalien käytöstä on sovittava erikseen.

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset).
  • Vastaa tuotantopalaverien vetämisestä. Palaverit aikataulutetaan opintojakson lukujärjestykseen.  
  • Auttaa kurssin kokonaisaikataulun laatimisessa suunnittelijoita. 
  • Tekee esityksen esitysaikataulusta ja vahvistaa sen työryhmille. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetin. Avustaa työryhmiä budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut. 
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa (esim. valokuvaaja).   

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.    
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija tai työryhmän lavastusvastaava. 
  • Lavastuksen toteutus lähtökohtaisesti varastosta.  
  • Näyttämön tukihenkilö opastaa työryhmän lavastuksen opiskelijaa /lavastusvastaavaa mahdollisessa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä auttaa rakentamisessa tukipäivien puitteissa. 
  • Lavastuksen opiskelija ja työryhmä osallistuvat rakentamiseen ja purkuun. 

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaava.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta. Tarpeiston muokkauksia tukipäivien puitteissa.  
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa valo- tai äänisuunnittelun opiskelija tai työryhmän valo- ja äänivastaava.  
  • Tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa, mikäli työryhmässä ei ole valo- ja/tai äänisuunnittelijaa.  
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Työryhmä voi lainata videokameran, jos työryhmä taltioi esityksen.  
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelijat/vastaavat osallistuu purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on kurssin käytettävissä.  

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija tai työryhmän pukuvastaava.  
  • Puvustuksen toteutus lähtökohtaisesti varastosta. Pukujen muokkauksia tukipäivien puitteissa. 
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.   
  • Pukusuunnittelijaperehdytys pukusuunnittelun opiskelijoille 

Kotimainen kantaesitys

Osallistuvat koulutusohjelmat: O3, D3, N2, LAV, PUK 

Tekstit lähtökohtaisesti Dnk-ohjelman opiskelijoilta. Mikäli teksti on joku muu, siitä on sovittava yhteisen aikataulun mukaisesti tekijänoikeuksien ja budjetin selvittämiseksi. 

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset).
  • Tuotantopalaverit aikataulutetaan kurssin lukujärjestykseen. Tuottaja vastaa niiden vetämisestä.  
  • Auttaa kurssin kokonaisaikataulun laatimisessa suunnittelijoita. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vahvistaa tuotantojen budjetit. Avustaa työryhmiä budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa. 

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.    
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista.  

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.   
  • Työryhmä osallistuu rakentamiseen ja purkuun.

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeisto tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.  
  • Tarpeisto huoltaa tarpeiston esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa valo –ja äänisuunnittelun opiskelija. 
  • Tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa, mikäli työryhmässä ei ole valo- ja/tai äänisuunnittelun opiskelijaa. 
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista. 
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuvat purkuun.  
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen. 

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa.  
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.  
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen. 
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.  
  • Pukusuunnittelijaperehdytys tarvittaessa pukusuunnittelun opiskelijoille ja pukusuunnittelijoina toimiville työryhmän jäsenille. 

Artistic Collaboration (ACO)

Osallistuvat koulutusohjelmat: TK2, TA2, V, Ä, LAV, PUK, Dnk.

Mikäli työryhmät jakavat saman tilan, suunnittelijoiden on tehtävä yhteistyötä ja suunniteltava tilan ja kaluston käyttö niin, että samoja ratkaisuja voi käyttää useampi ryhmä. Katsomosuunta pysyy samana. Esitysillan aikana tapahtuvat näyttämökuvan vaihdokset ovat työryhmän vastuulla.

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset).
  • Auttaa kurssin kokonaisaikataulun laatimisessa koulutusohjelmia. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa.
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.
  • Vahvistaa tuotantojen budjetit. Avustaa työryhmiä budjetin laadinnassa ja seurannassa.
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien sopimisesta.
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista.

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava.
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.
  • Työryhmä osallistuu rakentamiseen ja purkuun.

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaava. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.
  • Tarpeisto huoltaa tarpeiston esityskauden päätyttyä.

Valo, ääni, AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa valo –ja äänisuunnittelun opiskelija.
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista.
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuu purkuun.
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen.

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa.
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen.
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.
  • Pukusuunnittelijaperehdytys tarvittaessa pukusuunnittelun opiskelijoille ja pukusuunnittelijoina toimiville työryhmän jäsenille.

Tanssitaide (TA): Projekti 1

Vastuukoulutusohjelma: TA, kandidaatin 1. vuosikurssi.

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset).
  • Auttaa kurssin kokonaisaikataulun (harjoitukset, rakennus ja esitykset) laatimisessa koulutusohjelmaa.  
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Vastaa tuotantobudjetin käytöstä.   
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien sopimisesta.   
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa. 
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.    
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Tilasuunnittelusta vastaa tuotannon koreografi.  Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa. 
  • Toteutus varastosta. 
  • Työryhmä osallistuu rakentamiseen. 

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa tuotannon koreografi tai työryhmä. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa. 
  • Toteutus varastosta.    
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Valo – ja äänisuunnittelusta vastaa tuotannon koreografi/vieraileva valo- tai äänisuunnittelija tai työryhmän valo – ja äänivastaava. 
  • Tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa.  
  • Työryhmä vastaa valo – ja ääniajosta.  
  • Työryhmä voi lainata videokameran, jos taltioi esityksen. 

Puvusto:

  • Puvustuksen suunnittelusta vastaa tuotannon koreografi tai työryhmä. Puvuston tukihenkilö auttaa tarvittaessa puvustuksen kokoamisessa.  
  • Toteutus varastosta. 
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä. 

Tanssitaide (TA): Projekti 5

Vastuukoulutusohjelma: TA, Kandidaatin 3. vuosikurssi.

Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset).
  • Auttaa kokonaisaikataulun laatimisessa koulutusohjelmia. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Vastaa tuotantobudjetista. Avustaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.  
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien sopimisesta.   
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa. 
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.

Tuotantokoordinaattori: 

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista.

Näyttämö:

  • Lavastukset suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä. 
  • Lavastaja osallistuu rakentamiseen ja purkuun.  

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tukipäivien puitteissa tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.  
  • Tarpeisto huoltaa tarpeiston esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa vierailija tai valo –ja äänisuunnittelun opiskelija.  
  • Tukihenkilö opastaa työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttää tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustaa ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista. 
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.   
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuu purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen.

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa. Puvuston pukusuunnittelija on mahdollinen.  
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.  
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen. 
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä. 

Tanssijantaide (TT): Taiteellinen projekti 1, Soolotyöt

Vastuukoulutusohjelma: TT, Ma 1vsk.

Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun (harjoitukset, rakennus ja esitykset) laatimisessa.  
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   

Tuotantokoordinaattori:  

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Tilasuunnittelusta vastaavat opiskelijat yhdessä. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa.  
  • Rakentaa tilaan(tiloihin) katsomon opiskelijoiden kanssa sovittuun suuntaan. Kun muoto on päätetty yhdessä, se pysyy samana koko harjoitus- ja esityskauden. 
  • Yksittäisiä lavasteita voi tarvittaessa lainata varastosta tai ostamalla.  
  • Esitysillan aikana tapahtuvat näyttämökuvan vaihdokset ovat työryhmän vastuulla. 
  • Tuli, vesi ja muut ongelmalliset materiaalit eivät ole mahdollisia tässä tuotannossa. 

Tarpeisto:

  • Opiskelija vastaa tarpeiston suunnittelusta. 
  • Toteutus varastosta ja ostamalla.  
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni, AV: 

  • Tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa.  
  • Työryhmä vastaa valo – ja ääniajosta.  
  • Työryhmä voi lainata videokameran, jos taltioi esityksen.

Puvusto:

  • Opiskelija vastaa puvustuksesta. Puvuston tukihenkilö auttaa tarvittaessa puvustuksen kokoamisessa. 
  • Toteutus varastosta.  
  • Pukuhuolto esityskaudella ja sen päätyttyä. 
  • Puvustoperehdytys uusille maisteriopiskelijoille.

Tanssijantaide (TT): Taiteellinen opinnäytetyö, TADaC

Vastuukoulutusohjelma: TT, Ma 2vsk.

Ryhmäteos:

Tuotanto toteutetaan ja resursoidaan ammattikoreografin ohjaamana ryhmäteoksena. Mikäli teokselle järjestetään esityskauden jälkeisiä esitysvierailuja osana opintoja, on päätös vierailupaikoista ja niiden resurssoinnista tehtävä alkuperäistuotantoa suunnitellessa. Opiskelijoista koostuva työryhmä sitoutuu esitysvierailuihin osana opintoja opintopisteillä korvattavana työnä. Esitysvierailuille mukaan otettava rahti pitää neuvotella ja ottaa huomioon jo tuotannon aluksi.

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset, kiertue).
  • Tekee sopimukset vierailevien ammattilaisten kanssa.
  • Vastaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisesta koulutusohjelman kanssa.
  • Laatii tuotannon ja kiertueen budjetin. Avustaa työryhmää budjetin seurannassa.
  • Selvittää tekijänoikeudet ja tarvittavat luvat.
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.
  • Vastaa mahdollisten esitysvierailupaikkojen hakemisesta ja laatii sopimukset paikkojen kanssa.
  • Vastaa vierailuaikataulun tekemisestä ja työryhmän perehdyttämisestä kiertueen käytäntöihin. Ohjaavat opettajat vastaavat taiteellis/teknisestä perehdyttämisestä esitysvierailuolosuhteisiin.
  • Koordinoi teknisen riderin laatimista.
  • Tuottaja on tarvittaessa mukana esitysvierailuilla.

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista.

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.
  • Lavastaja/tilan suunnittelija osallistuu rakentamiseen ja purkuun.
  • Mikäli lavastaja on opiskelija, hän on vastuussa myös tarvittavasta kiertueaikaisesta lavastusrakennuksesta ja –purusta.
  • Näyttämömestarin mukanaolosta esitysvierailuilla neuvotellaan erikseen riippuen teoksen tarpeista.

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaava. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä.
  • Mahdollisilla esitysvierailuilla työryhmä vastaa tarpeiston kuljetuksesta ja huollosta.

Valo, ääni, AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa vierailija tai valo- ja äänisuunnittelun opiskelija.
  • Valo- ja/tai äänisuunnittelija on vastuussa esitysvierailujen teknisen riderin koostamisesta ja toteutuksen suunnittelusta. Mikäli kyseessä on valo- tai äänisuunnittelun opiskelija, hän lähtee mukaan esitysvierailuille.
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuu purkuun.
  • Tukihenkilö opastaa työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttää tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustaa ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista.
  • Valo/ääni/AV-tuki ei lähde mukaan vierailuille.
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen. Vierailujen kalusto sovitaan erikseen ja tarvittaessa tuotanto vuokraa kalustoa vierailuja varten.

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa. Puvuston pukusuunnittelija on mahdollinen.
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen.
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.
  • Mahdollisella kiertueella työryhmä vastaa pukujen kuljetuksesta ja huollosta.

Kollektiivi:

Tuotanto/esitysilta toteutetaan opiskelijoiden kollektiivisena ryhmätyönä.
Mikäli teos lähtee kiertueelle osana opintoja, on päätös kiertuepaikoista ja niiden resurssoinnista tehtävä alkuperäistuotantoa suunnitellessa. Opiskelijoista koostuva työryhmä sitoutuu kiertueeseen osana opintoja opintopisteillä korvattavana työnä.

Mikäli esitysillassa on mukana useita erillisiä teoksia, kaikkien tekijöiden pitää tehdä yhteistyötä ja suunnitella yhdessä resurssien kuten tukipäivien, tilan, ajan ja kaluston käyttö. Tämä tulee huomioida myös tehtäessä teknisiä suunnitelmia esitysvierailuille. Mukaan otettava rahti pitää pystyä arvioimaan ja ottaa huomioon jo tuotannon alkuvaiheessa.

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset, kiertue).
  • Tekee sopimukset vierailevien ammattilaisten kanssa.
  • Vastaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisesta koulutusohjelman kanssa.
  • Laatii tuotannon ja kiertueen budjetin. Avustaa työryhmää budjetin seurannassa.
  • Selvittää tekijänoikeudet ja tarvittavat luvat.
  • Vastaa mahdollisten kiertue/vierailupaikkojen hakemisesta ja laatii sopimukset kiertuepaikkojen kanssa.
  • Vastaa kiertueaikataulun tekemisestä ja työryhmän perehdyttämisestä kiertueen käytäntöihin. Ohjaavat opettajat perehdyttävät taiteellis/teknisissä kysymyksissä.
  • Koordinoi teknisen riderin laatimista.
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista.

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja, työryhmän lavastusvastaava tai jotkin yhdessä. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.
  • Rakentaa tilaan katsomon sovittuun suuntaan. Kun muoto on päätetty yhdessä, se pysyy samana koko harjoitus- ja esityskauden.
  • Esitysten aikana tapahtuvat näyttämökuvan muutokset ja niiden toteutus ovat työryhmän vastuulla.
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.
  • Lavastaja osallistuu rakentamiseen ja purkuun.
  • Mikäli lavastaja on opiskelija, hän on vastuussa myös tarvittavasta kiertueaikaisesta lavastusrakennuksesta ja –purusta.
  • Näyttämömestarin mukanaolosta esitysvierailuilla neuvotellaan erikseen riippuen esitysillan tarpeista.

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.
  • Mahdollisella kiertueella työryhmä vastaa tarpeiston kuljetuksesta ja huollosta.
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä.

Valo, ääni, AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa vierailija tai valo- ja äänisuunnittelun opiskelija.
  • Valo- ja/tai äänisuunnittelija on vastuussa esitysvierailujen teknisen riderin koostamisesta ja toteutuksen suunnittelusta. Mikäli kyseessä on valo- tai äänisuunnittelun opiskelija, hän lähtee mukaan esitysvierailuille.
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuu purkuun.
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista.
  • Valo/ääni/AV-tuki ei lähde mukaan vierailuille.
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen. Vierailujen kalusto sovitaan erikseen ja tarvittaessa tuotanto vuokraa kalustoa vierailuja varten.

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa.
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen.
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.
  • Mahdollisella kiertueella työryhmä vastaa pukujen kuljetuksesta ja huollosta.

Näyttelijäntaide (N): taiteellinen projekti 3, Tanssiteatteri

Vastuukoulutusohjelma: N, kandidaatin 3. vuosikurssi.

Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut 

Tuotantokoordinaattori:  

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.   
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.  
  • Lavastaja/tilan suunnittelija osallistuu rakentamiseen ja purkuun.  
  • Esitysten aikana tapahtuvat näyttämökuvan muutokset ovat työryhmän vastuulla.

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.   
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.   
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa vierailija tai valo –ja äänisuunnittelun opiskelija. Huom! Äänisuunnittelijalla pitää olla kokemusta livemiksaamisesta.  
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Tukihenkilö taltioi yhden ennalta sovitun esityksen.   
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuu purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut suhteessa kaluston saatavuuteen.

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, vieraileva pukusuunnittelija tai työryhmän pukuvastaava. Puvuston pukusuunnittelija on mahdollinen.  
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen.  
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen. 
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.

Näyttelijäntaide (N): taiteellinen projekti 4, Monologit

Vastuukoulutusohjelma: N, kandidaatin 3. vuosikurssi.
Opintojaksoon sisältyy vierailu yhteistyötahon Mikkelin Työväen Näyttämöpäivien kanssa ja vapaavalintaisina opintoina mahdolliset vierailut muualla, esim. Kajaanin sana ja sävel, Pakko Sanoa-festivaali ja Rankki.

Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset)  
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisessä ja tekee sopimukset oikeuksien haltijoiden kanssa. Tuottaja ohjeistaa opiskelijat lupien hakemiseen ja tukee heitä lupien selvityksessä. 
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Tarkempi harjoitus- ja rakennusaikataulu käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetista ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.     
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut 

Tuotantokoordinaattori:  

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Tilasuunnittelusta vastaavat opiskelijat yhdessä. Näyttämön tukihenkilö tukee tarvittaessa suunnittelussa.   
  • Rakentaa tilaan katsomon opiskelijoiden kanssa sovittuun suuntaan. Muoto pysyy samana koko harjoitus- ja esityskauden.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla.  
  • Esitysillan aikana tapahtuvat näyttämökuvan vaihdokset ovat työryhmän vastuulla.   
  • Keikoilla opiskelijat vastaavat itse tilan järjestelyistä sekä tarvittavista lavasteista ja niiden kuljetuksesta

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa opiskelija. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.   
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla.  
  • Keikoilla opiskelijat vastaavat itse tarpeistonsa kuljetuksesta ja huollosta.   
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Rakentaa tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttää niiden käyttöön ja opastaa ongelmatilanteissa.  
  • Toteuttaa yhdestä esityksestä striimin, josta syntyy tallenne.  
  • Työryhmä vastaa valo – ja ääniajosta.

Puvusto:

  • Opiskelija vastaa pukusuunnittelusta. Puvuston tukihenkilö auttaa tarvittaessa puvustuksen kokoamisessa. 
  • Toteutus varastosta ja pienet hankinnat mahdollisia. Pukujen muokkaukset tukipäivien puitteissa.   
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.  
  • Esitysvierailuilla opiskelijat vastaavat omien pukujen kuljetuksesta ja huolloista. Loppuhuolto puvustossa.

Näyttelijäntaide (N): taiteellinen projekti, Improvisaatio

Vastuukoulutusohjelma: Näyttelijäntaiteen maisteriohjelma. Tuotanto sisältyy vaihtoehtoisiin opintoihin maisterin opetussuunnitelmassa.

Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vastaa mahdollisten tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta. 
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut 

Tuotantokoordinaattori:  

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Tilasuunnittelusta vastaa työryhmä. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa.    
  • Rakentaa tilaan katsomon opiskelijoiden kanssa sovittuun suuntaan. Muoto pysyy samana koko harjoitus- ja esityskauden.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla.  Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä. 
  • Esitysillan aikana tapahtuvat näyttämökuvan vaihdokset ovat työryhmän vastuulla

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.   
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. 
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV:

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa vierailija tai valo –ja äänisuunnittelun opiskelija. 
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmä voi lainata videokameran, jos taltioi esityksen.  
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija osallistuu purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. 

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa työryhmä. Puvuston tukihenkilö auttaa tarvittaessa puvustuksen kokoamisessa.  
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. Pukujen muokkaukset tukipäivien puitteissa.   
  • Puvusto huoltaa esityskaudella ja sen päätyttyä. 

Ohjaus (O): Ohjauksen vapaavalintainen tuotanto

Vastuukoulutusohjelma: Ohjauksen maisteriopinnot.

Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.

Tuotantokoordinaattori:  

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista TeaKissa toteutuvissa tuotannoissa.

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä. 
  • Lavastaja/tilan suunnittelija osallistuu rakentamiseen ja purkuun 

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.  
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. 
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV (Kookoksella):

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa valo- tai äänisuunnittelun opiskelija tai työryhmän valo- ja äänivastaava.  
  • Tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa, mikäli työryhmässä ei ole valo- ja/tai äänisuunnittelijaa.  
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaan teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa.  
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmä voi lainata videokameran, jos taltioi esityksen.   
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelija/vastaava osallistuu purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. 

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, työryhmä tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa.  
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Pukujen muokkaukset tukipäivien puitteissa.  
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen. 
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.

Teatteri- ja tanssiopettaja (TEO/TAO): Taiteellis-pedagoginen tapahtuma

Osallistuvat koulutusohjelmat: TEO/TAO, Ma 2. vuosikurssi.

 Kaikille yhteinen aloitustapaaminen: 

  • Tuotannolliset toimintatavat osa-alueittain    
  • Yleisöturvallisuus 
  • Työturvallisuus 
  • Tulen ja veden käyttö sekä orgaanisten ja muiden sotkevien materiaalien käytöstä on sovittava erikseen 

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset)   
  • Auttaa kurssin kokonaisaikataulun laatimisessa koulutusohjelmia. Huom! Työryhmät vastaavat tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa. 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Vahvistaa tuotantojen budjetit. Avustaa työryhmiä budjetin laadinnassa ja seurannassa.  
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien sopimisesta.   
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa. 
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut 

Tuotantokoordinaattori:

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.    
  • Vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Tilasuunnittelusta vastaa työryhmä/työryhmät, näyttämön tukihenkilön opastuksella.   
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla.  
  • Työryhmät osallistuvat rakentamiseen ja purkuun. 

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmä.  
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. 
  • Tarpeisto huoltaa tarpeiston esityskauden päätyttyä

Valo, ääni ja AV:

  • Tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa.  
  • Työryhmä vastaa valo – ja ääniajosta.  
  • Työryhmä voi lainata videokameran, jos taltioi esityksen. 

Puvusto:

  • Pukusuunnittelusta vastaa työryhmä. Puvuston tukihenkilö auttaa tarvittaessa puvustuksen kokoamisessa. 
  • Toteutus varastosta.    
  • Puvusto huoltaa puvustuksen esityskaudella ja sen päätyttyä. 
  • Puvustoperehdytys koko ryhmälle. 

Teatteri- ja tanssiopettaja (TEO/TAO): Taidepedagoginen opinnäyte

Toteutustavat:  

  • Työpaja, demo, opetusharjoittelu (Teatterikorkeakoulussa
  • Työpaja, demo, esitys, opetusharjoittelu (Teatterikorkeakoulun ulkopuolella)  

Huomio: Työpajojen, demojen, opetusharjoitteluiden ja esitysten mahdolliset tukipalvelutarpeet tuodaan tiedoksi Taiteellisen toiminnan tukipalveluille koulutusohjelmien koordinaattorin kautta demolistaan viimeistään 1kk ennen toteutusajankohtaa.

Tuottaja ja tuotantokoordinaattori:

  • Tuotantokoordinaattori kerää tarvittavat tiedot ulkopuolisille yleisöille tarkoitetuista taidepedagogisista opinnäytteistä Teakin viestintäkanaviin kootusti kerran lukukaudessa kaikkien koulutusohjelmien kanssa sovitun mukaisesti.  
  • tuotantokoordinaattori auttaa demojen/työpajojen/opetusharjoitteluiden/Teakin ulkopuolisten esitysten ilmoittautumisissa tarpeen mukaan. 
  • Tuottaja konsultoi tarvittaessa opinnäytteisiin liittyvissä tekijänoikeuskysymyksissä mutta ei ole muuten mukana opintoihin liittyvien demojen, työpajojen ja opetusharjoitteluiden järjestelyissä tai Teakin tuotantohaun ulkopuolelta tulevien esitysten tuotannossa. 

Näyttämö:

  • Toteutus varastosta ja ostamalla. 
  • Työryhmä osallistuu rakentamiseen ja purkuun Teakissa toteutuvissa demoissa. 
  • Ei kuljetus-, rakennus- tai purkuapua TeaKin ulkopuolella tapahtuviin osioihin. 

Tarpeisto:

  • Teakissa tapahtuvaan opinnäytteeseen liittyvää demoa ja työpajaa varten opiskelija voi hakea tarpeistoa varastosta ja ostamalla.   
  • Tarpeistoa voi lainata myös Teakin ulkopuolella tapahtuvaan esitykseen.  
  • Teakissa tapahtuvaan opetusharjoitteluun lainataan tarpeistoa, Teakin ulkopuolella toteutuvaan ei. 
  • Tarpeisto huoltaa käytön jälkeen.

Valo, ääni ja AV:

  • Työryhmällä on käytössään tilaan kuuluvat valo- ja äänentoistolaitteet. Tukihenkilöt antavat tarvittaessa opastuksen niiden käyttöön. 
  • Ilman esitystekniikkaa oleviin tiloihin on mahdollista saada pienimuotoiset valo – ja äänijärjestelmät, mikäli demon sisältö niitä vaatii. Tukihenkilöt opastavat rakentamisessa ja käytössä.  
  • Työryhmä vastaa valo– ja ääniajosta.  
  • Sovi kaikkien laitteiden hakuaika ja tarvittavat opastukset etukäteen sähköpostitse. 

Puvusto:

  • Puvustuksesta vastaa opiskelija.  
  • Opinnäytteeseen liittyvää demoa, työpajaa tai esitystä varten opiskelija voi lainata puvustusta varastosta.  
  • TeaKin ulkopuolella toteutuviin osioihin lainataan puvustusta samoilla ehdoilla.
  • Lainamäärän tulee olla kohtuullinen, yhteensä maksimissaan ikeakassillinen.
  • Jos mukana on yhteistyötaho, tulisi toimia sen resursseilla.  
  • Puvusto huoltaa puvut käytön päätyttyä.  

LAPS: Artist in society

Katso ohje englanninkielisiltä sivuilta.

Ruotsinkielinen näyttelijäntaide (S): Skärgårdsteatern

Vastuukoulutusohjelma: S, Ba 2vsk.

Skärgårdsteatern vastaa tuotannon kiertueesta. Opiskelijat vastaavat tuotannon kaikista osa-alueista (ääni, valo, lavastus, puvustus, tarpeisto, lipunmyynti, tuotanto).  

TeaKin tuottaja tukee prosessissa. Kiertue tapahtuu sekä mantereen puolella että saaristossa.  

Näyttämö: 

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.    
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.   
  • Kiertueen aikana työryhmä vastaa lavasteiden kuljetuksesta, pakkaamisesta, huollosta, rakentamisesta ja purkamisesta. Työryhmä ja Skärgårdsteatern vastaavat tilojen turvallisuusmääräysten noudattamisesta. 
  • Tukihenkilö antaa neuvoja turvallisuudesta, pakkaamisesta ja kuljetuksesta sekä neuvoja ja vinkkejä lavastuselementtien rakentamiseen ja purkamiseen.  

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.    
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.    
  • Työryhmä huolehtii tarpeiston kuljetuksesta ja huollosta kiertueella.   
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä.  

Valo, ääni ja AV: 

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa vierailija, valo –ja äänisuunnittelun opiskelija tai työryhmän valo- ja äänivastaavat.  
  • Tukihenkilö opastaa työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa/valo- ja äänivastaavaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa.  
  • Työryhmä vastaa valo – ja ääniajosta. Valo/ääni/AV-tukihenkilöt eivät lähde mukaan kiertueelle. 
  • HUOM! Kiertueelle lähtevän kaluston pitää soveltua vaativiin olosuhteisiin laivalla. Kaluston tulee olla myös helposti liikuteltavia. 

Puvusto:  

  • Pukusuunnittelusta vastaa työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa.   
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia.   
  • Puvusto vastaa pukuhuollosta harjoituskaudella TeaKissa. Työryhmä vastaa kuljetuksesta ja pukuhuollosta kiertueella. Pukujen loppuhuolto puvustossa. 

Ruotsinkielinen näyttelijäntaide (S): Fritt arbete 3

Vastuukoulutusohjelma: S, Ba 3. vsk (sooloteos tai useamman opiskelijan yhteisteos).

Fritt arbete 3 alkaa esitysdramaturgian opinnoilla ja taiteellisen yhteistyön ja/tai tutkimuksen menetelmillä. Kurssi toteutetaan yhteistyössä Äänen koulutusohjelman kanssa. Opiskelija saa vapaasti valita, minkä aiheen parissa hän haluaa työskennellä ja millaisessa kokoonpanossa. Käytettävissä olevat resurssit on otettava huomioon ja koko työryhmä päättää yhdessä niiden käytöstä. 

Tuottaja:

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset).
  • Vastaa tuotantopalaverien vetämisestä. Palaverit aikataulutetaan opintojakson lukujärjestykseen.  
  • Auttaa kurssin kokonaisaikataulun laatimisessa suunnittelijoita. 
  • Tekee esityksen esitysaikataulusta ja vahvistaa sen työryhmille. 
  • Vahvistaa tuotannon budjetin. Avustaa työryhmiä budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut. 
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa (esim. valokuvaaja).   

Näyttämö:

  • Tilasuunnittelusta vastaavat opiskelijat yhdessä. Näyttämön tukihenkilön tukee tarvittaessa  suunnittelua.   
  • Rakentaa tilaan(tiloihin) katsomon opiskelijoiden kanssa sovittuun suuntaan. Kun muoto on päätetty yhdessä, se pysyy samana koko harjoitus- ja esityskauden. 
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. 
  • Työryhmä osallistuu rakentamiseen ja purkuun.   

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa opiskelija tai työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.   
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. 
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä.

Valo, ääni ja AV:

  • Suunnittelee ja rakentaa tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttää niiden käyttöön ja opastaa ongelmatilanteissa.   
  • Työryhmä vastaa valo – ja ääniajosta. 
  • Valo – ja äänivastaavat osallistuvat purkuun.  

Puvusto: 

  • Opiskelija tai työryhmä vastaavat pukusuunnittelusta. Puvuston tukihenkilö auttaa tarvittaessa puvustuksen kokoamisessa.  
  • Toteutus varastosta. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia. 
  • Puvusto huoltaa esityskaudella ja sen päätyttyä.                          

Ruotsinkielinen näyttelijäntaide (S): Ensembleproduktion, BA

Vastuukoulutusohjelma: S, Ba 3. vsk. 

 Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa.  
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Tarvittaessa avustaa koulutusohjelmien hyväksymien esitysvierailujen järjestelyissä.

Tuotantokoordinaattori: 

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö: 

  • Lavastukset suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.  
  • Lavastaja osallistuu rakentamiseen ja purkuun.

Tarpeisto:  

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaava. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarvittaessa suunnittelussa ja toteutuksessa työryhmän tarpeistovastaavaa.  
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Lisäksi tarvittaessa valmistamalla jaettujen tukipäivien raameissa.  
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV: 

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa vierailija tai valo –ja äänisuunnittelun opiskelija tai työryhmän valo – ja äänivastaavat.  
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaa teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa TAI Tukihenkilöt suunnittelevat ja rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa, mikäli tuotannolla ei ole valo- ja äänisuunnittelijaa.  
  • Työryhmä vastaa valo- ja ääniajosta.  
  • Työryhmä voi lainata videokameran, jos taltioi esityksen.  
  • Työryhmän valo- ja äänisuunnittelijat/vastaavat osallistuvat purkuun. 
  • Tilan perusvarustelu ja kalusto on tuotannon käytettävissä. Lisävarustelut kaluston saatavuuden mukaan.  

Puvusto: 

  • Pukusuunnittelusta vastaa pukusuunnittelun opiskelija, työryhmä tai työryhmän pukuvastaava. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa.
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Pukujen muokkaukset tukipäivien puitteissa.
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen.
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.

Ruotsinkielinen näyttelijäntaide (S): Fritt arbete 4

Vastuukoulutusohjelma: S, Ma 5vsk. (voi olla tait. opinnäyte. Sooloteos tai useamman esiintyjän, vierailijoita mukana).

Tuottaja:  

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset).
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) vetämisestä.  Kokoukset aikataulutetaan opintojakson lukujärjestykseen.  
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. 
  • Tekee ehdotuksen esitysaikataulusta ja vahvistaa sen työryhmille.  
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa. 
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.
  • Opiskelijan vastuulla on kertoa tuottajalle ne materiaalit, joita esityksessään käyttää (teksti, näytelmä, video, valokuva, kuva ja musiikki).  Tuottaja ohjeistaa opiskelijat lupien hakemiseen ja tukee heitä lupien selvityksessä.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Tarvittaessa avustaa koulutusohjelmien hyväksymien esitysvierailujen järjestelyissä.

Tuotantokoordinaattori:   

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.       
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Tilasuunnittelusta vastaavat opiskelijat yhdessä. Tila on suunniteltava niin, että useita esityksiaä voidaan toteuttaa samassa illassa. Näyttämön tukihenkilön tukee tarvittaessa  suunnittelua.   
  • Rakentaa tilaan(tiloihin) katsomon opiskelijoiden kanssa sovittuun suuntaan. Kun muoto on päätetty yhdessä, se pysyy samana koko harjoitus- ja esityskauden. 
  • Toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä. 
  • Työryhmä osallistuu rakentamiseen ja purkuun.   

Tarpeisto: 

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarvittaessa tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.   
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.   
  • Tarpeisto huoltaa tarpeiston esityskauden päätyttyä. 

Valo, ääni ja AV: 

  • Rakentaa tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttää niiden käyttöön ja opastaa ongelmatilanteissa.   
  • Työryhmä vastaa valo – ja ääniajosta. 
  • Työryhmä osallistuu purkuun. 

Puvusto: 

  • Pukusuunnittelusta vastaa opiskelija, työryhmä, työryhmän pukuvastaava tai pukusuunnittelun opiskelija. Pukuvastaavaa tuetaan tarvittaessa pukusuunnittelussa.  
  • Puvustuksen toteutus varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan tehdä muokkauksia ja valmistaa yksittäisiä vaatteita alusta alkaen. Opinnäytettään tekevien opiskelijoiden puvustusta priorisoidaan.  
  • Pukusuunnittelija voi osallistua pukujen valmistamiseen. 
  • Puvusto huoltaa puvut esityskaudella ja sen päätyttyä.  

Ruotsinkielinen näyttelijäntaide (S): Ensembleproduktion, MA

Vastuukoulutusohjelma: S, Ma 5vsk (tait. Opinnäytetyö osalle opiskelijoista).

Tuottaja: 

  • Vastaa tuotannon kokonaiskoordinoinnista (talous, aikataulut, luvat, sopimukset). 
  • Vastaa tuotannon palaverien (raami- ja mallipalaverit) kokoon kutsumisesta ja niiden vetämisestä.   
  • Auttaa tuotannon kokonaisaikataulun laatimisessa. Huom! Työryhmä vastaa tarkemman harjoitus- ja rakennusaikataulun laatimisesta, joka käsitellään tuotantokokouksissa.
  • Vahvistaa tuotannon budjetin ja auttaa työryhmää budjetin laadinnassa ja seurannassa.    
  • Vahvistaa viestinnän aikataulut.
  • Vastaa tekijänoikeuksien ja tarvittavien lupien selvittämisestä ja sopimisesta.  
  • Laatii sopimukset ulkopuolisten toimijoiden kanssa.   
  • Tarvittaessa avustaa koulutusohjelmien hyväksymien esitysvierailujen järjestelyissä.

Tuotantokoordinaattori:  

  • Kerää tuotannon tiedot työryhmältä ja vastaa niiden päivityksestä eri viestintäkanavia varten yhdessä tiedotuksen kanssa.      
  • Tuotantokoordinaattori vastaa lipunmyynnin tai muun ilmoittautumisen järjestämisestä sekä kutsuvieraslippujen organisoinnista. 

Näyttämö:

  • Lavastuksen suunnittelusta vastaa lavastuksen opiskelija, vieraileva lavastaja tai työryhmän lavastusvastaava. Näyttämön tukihenkilö tukee suunnittelussa lavastusvastaavaa.    
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan rakentaa yksittäisiä lavastuselementtejä.   
  • Lavastaja/tilan suunnittelija osallistuu rakentamiseen ja purkuun.   

Tarpeisto:

  • Tarpeiston suunnittelusta vastaa työryhmän tarpeistovastaaja. Tarpeiston tukihenkilö tukee tarpeiston suunnittelussa ja kokoamisessa.    
  • Toteutus lähtökohtaisesti varastosta ja ostamalla. Tukipäivien puitteissa voidaan valmistaa yksittäisiä tarpeistoesineitä.    
  • Tarpeisto huoltaa esityskauden päätyttyä.   

 Valo, ääni ja AV: 

  • Valo- ja äänisuunnittelusta vastaa valo- tai äänisuunnittelun opiskelija, vieraileva ääni-/valosuunnittelija tai työryhmän valo, ääni- ja AV-vastaava.   
  • Tukihenkilöt opastavat työryhmän valo- ja äänisuunnittelijaan teknisessä suunnittelussa ja toteutuksessa sekä perehdyttävät tilojen valo- ja äänijärjestelmiin ja avustavat ongelmatilanteissa tukipäivien puitteissa. 
  • Mikäli työryhmässä ei ole valo- ja/tai äänisuunnittelijaa, tukihenkilöt rakentavat tilaan valo – ja äänijärjestelmät (perussetit) sekä perehdyttävät niiden käyttöön ja opastavat ongelmatilanteissa. 
  • Tukihenkilö vastaa yhden etukäteen sovitun esityksen taltioinnista. 
  • Työryhmä vastaa valo, ääni- ja AV-ajosta.      