Hyvinvoinnin opas: sujuvuutta etäopiskeluun

Vinkkejä etäopiskelun sujuvoittamiseksi.

Etäopiskelu on usein itsenäistä vaatien opiskelijalta itsekuria ja -ohjautuvuutta. Toisaalta etäopiskelu tarjoaa kontaktiopiskeluun verrattuna toisella tavalla vapautta sekä mahdollisuuksia selvittää, mitkä ovat juuri sinulle parhaat rutiinit opiskella. Alla olevilla muutamilla vinkeillä pääset jo hyvään alkuun etäopiskelussasi. 

Suunnittele ja organisoi

Suunnittele etukäteen, milloin opiskelet. Järjestele opiskeluympäristösi miellyttäväksi ja motivoivaksi sekä rauhoita se tukemaan keskittymistäsi opiskeluun. Siivoa opiskeluympäristösi sekä poista houkuttimet ja häiriötekijät tarvittaessa.  

To do -listan laatiminen auttaa hahmottamaan tekemättömien tehtävien määrää ja vapauttaa muistin kapasiteettia tekemättömien asioiden vatvomiselta itse tehtävien tekemiseen. Kalenterin hyödyntäminen ja tehtävien priorisoiminen auttavat päättämään, mistä tehtävästä kannattaa lähteä liikkeelle. Unohda ”multitaskaaminen” ja pyri keskittymään yhteen asiaan kerrallaan. 

Aseta realistisia tavoitteita

Liian suuret tai epämääräiset päivä- tai viikkokohtaiset tavoitteet eivät useinkaan toimi, vaan voivat lisätä epämääräisyyden tunnetta, vaikeuttaa opiskeluun ryhtymistä ja laskea opiskelumotivaatiota tehden opiskelun aloittamisesta entistä vaikeampaa myös pidemmällä tähtäimellä. Aseta siis tarpeeksi pieniä, saavutettavissa olevia ja konkreettisia tavoitteita tehtäviesi edistämiseksi.  

Tarpeeksi pienet tavoitteet edistävät askel kerrallaan opiskeluasi. Tee tavoitteistasi tarvittaessa kirjallisia. Näin oman edistymisen seuraaminen ja hahmottaminen on helpompaa. Lue lisää tavoitteiden asettamisesta SMART-periaatteiden mukaisesti alla olevasta linkistä. Muista myös palkita itseäsi edistymisestäsi! 

Tauota ja muista hyvä työskentelyergonomia

Etäopiskelu tarkoittaa monelle lisääntynyttä aikaa tietokoneen ruudun ääressä, mikä voi tuntua kokonaisvaltaisesti kuormittavalta. Ihmiselle on usein haastavaa pitää keskittymistä yllä pitkiä aikoja yhtäjaksoisesti, vaikka toisinaan voimme uppoutua ja intoutua tekemiseemme niin, että käsityksemme ajankulusta unohtuu. 

Jaksamisen, hyvän työskentelyergonomian ja oppimisen kannalta on usein hyväksi tauottaa opiskelua sopivankokoisiin jaksoihin. Mikäli taukojen pitäminen unohtuu helposti, hyödynnä ajastinta, joka ilmoittaa, milloin on tauon aika ja milloin on aika palata takaisin töihin. Pidennä tai lyhennä työskentelyaikoja tarpeen mukaan. Tutustu Pomodoro-tekniikkaan lisää alla olevasta linkistä. 

Muista huolehtia myös työskentelyergonomiastasi vaihtelemalla asentoa riittävän usein. Esimerkiksi jaloittelu ja venyttely taukojen aikana usein riittävät virkistämään kehoa ja mieltä. 

Ylläpidä hyvinvointia tukevia rakenteita ja rutiineja

Hyvinvointimme perustuu pitkälti rytmeihin, kuten työskentelyaikaan, säännölliseen syömiseen, liikkumiseen, palautumiseen ja nukkumiseen. Rutiinit ovat tärkeitä, sillä ne tuovat ryhtiä ja rakennetta päiviin ja tekemisiin. Jos koet, että edellä mainitut perusrytmit helposti unohtuvat, voi olla hyväksi merkitä esimerkiksi lounasaika sekä hetket liikunnalle ja palautumiselle kalenteriin. Kuten kaikille, myöskään taiteilijalle ei ole pitkällä tähtäimellä terveellistä, eikä välttämättä tehokastakaan työskennellä kellotaulun ympäri. 

Pyri suunnittelemaan etukäteen, milloin työskentelet ja pidä huoli siitä, että päivittäin on tarpeeksi aikaa myös vapaa-ajalle ja palautumiselle. Muista, että palautuminen ja vapaa-aika ovat yhtä lailla tärkeää taiteilijuutesi kehittämiselle kuin se aika, jolloin työskentelet ja teet taidetta. 

Lue lisää: