Yle tekee dokumenttisarjan opiskelusta Teatterikorkeakoulussa

Yleisradio tuottaa tänä syksynä dokumenttisarjan, jossa seurataan Teatterikorkeakoulun opiskelijoiden arkea ja tutustutaan sitä kautta esittävien taiteiden opetukseen.

Sarjassa seurataan mm. näyttelijäntaiteen ja tanssijantaiteen opiskelijoita sekä yhteisopetusta, johon osallistuu useiden eri ohjelmien opiskelijoita. Sisällöt ovat valikoituneet sen mukaan, millä koulutusohjelmilla on syyslukukaudella sellaisia opintojaksoja, jotka soveltuvat Ylen seurattaviksi. Kartoitus sopivista opintojaksoista tehtiin yhdessä koulutusohjelmien kanssa keväällä 2023.

Yle on käynyt tarkemmat neuvottelut seurattavien opintojaksojen vastuuopettajien ja opiskelijoiden kanssa ja tekee erilliset kuvaussopimukset kaikkien sarjassa esiintyvien henkilöiden kanssa.

Sarjan kuvaukset alkavat 7.9. Kuvauksia on Teakilla yhteensä noin 30 päivänä syyslukukauden aikana. Kuvauspäivistä tiedotetaan etukäteen joka toinen maanantai ilmestyvissä kampusuutiskirjeissä ja tässä päivittyvässä uutisessa.

Kuvauksia voi olla joinakin päivinä Teakin yleisissä tiloissa, kuten Torilla, ruokalassa ja ylempien kerrosten käytävillä. Kuvaukset pyritään toteuttamaan siten, että ne aiheuttavat mahdollisimman vähän haittaa muille opiskelijoille ja henkilökunnalle.

Tilaisuus kertoa taiteen opiskelusta

Aloite dokumenttisarjan tekemiseen tuli Yleltä. Teakin johtoryhmä suhtautui Ylen ideaan myönteisesti, koska sarja nähtiin mahdollisuutena laajentaa suuren yleisön mielikuvaa siitä, millaista Teakissa opiskelu on.

“Dokumenttisarja antaa meille mahdollisuuden avata ulkopuolisille, millaista taiteen opetus on tänä päivänä. Saamme samalla toivottavasti tilaisuuden purkaa vanhoja mielikuvia ja alaan liittyvää mystiikkaa, joka saattaa joskus toimia jopa esteenä sille, että mahdollisimman erilaisista taustoista tulevat opiskelijat uskaltaisivat hakea opiskelijoiksi meille”, sanoo Teakin opetuksesta vastaava varadekaani Ville Sandqvist.

Teatterikorkeakoulun näkökulmasta sarjan tekemisen ehdoton edellytys on ollut se, ettei sen kuvaaminen häiritse perustoimintaa tai vaaranna opiskelijoiden turvallista oppimisympäristöä. Siksi opintojaksojen vastuuopettajilla on ollut päätäntävalta siitä, onko opetustilanteiden kuvaaminen mahdollista tai miltä osin se on mahdollista.

Sarja esitetään Yle Areenassa ja Yle Teema -kanavalla vuoden 2024 aikana. Sarjan jaksomäärä tarkentuu syksyn aikana.