Älä jää yksin -kampanja muistuttaa ottamaan vaikeat asiat puheeksi

Olet saattanut huomata, että tiloihimme on ilmestynyt mainoksia, joiden sanoma on ”Älä jää yksin – yhdessä selvitämme ristiriitatilanteet”. Kyseessä on yliopiston ja ylioppilaskunnan yhteinen kampanja, jonka tarkoituksena on herätellä yhteisöämme epäasiallisen kohtelun, psykologisesti turvallisen tilan sekä vastuullisen käyttäytymisen teemoihin. Haluamme muistuttaa, että meillä jokaisella on vastuu ylläpitää myönteistä työ- ja opiskeluilmapiiriä, mutta myös oikeus tulla kohdelluksi asiallisesti. Taideyliopistossa ei hyväksytä minkäänlaista epäasiallista käyttäytymistä.
Jos kohtaat epäasiallista kohtelua toiselta yliopistoyhteisömme jäseneltä, löydät ristiriitatilanteiden toimintaohjeet Opiskelijan uniarts -sivustolta. Ohje on yhteinen sekä henkilöstölle että opiskelijoille.
Ota vaikeat asiat puheeksi
On inhimillistä, että työ- ja opiskeluympäristössä ihmisten välille syntyy satunnaisia erimielisyyksiä. Usein epäasiallisiksi koetut tilanteet liittyvät puutteelliseen vuorovaikutukseen. Epäasiallista käyttäytymistä ei kuitenkaan tarvitse sietää. Paras tapa on ottaa kokemus toisen epäasiallisesta käyttäytymisestä heti itse puheeksi. Näin kokemus ei jää käsittelemättä ja asia saadaan yleensä ratkaistua nopeasti eikä se pääse painumaan liian isoksi.
Silloin, kun kyseessä on yksittäinen vakavampi tilanne, tai epäasiallinen käytös jatkuu keskusteluista huolimatta, vie asia eteenpäin. Opiskelijat voivat ottaa yhteyttä joko opintopäälliköihin tai aine-/koulutusohjelmajohtajiin. Henkilöstö voi olla yhteydessä omaan esihenkilöönsä tai henkilöstöpäälliköihin.
Jos kaipaat matalan kynnyksen keskusteluapua, voit myös olla yhteydessä häirintäyhdyshenkilöihin, yhdenvertaisuusvastaaviin tai opintopsykologiin ja yliopistopappiin. Opiskelijoilla on myös omat nimetyt häirintäyhdyshenkilöt. Yhteystiedot löydät ristiriitatilanteiden ohjeesta.
Voi tuntua vaikealta puuttua asiaan ja viedä se eteenpäin, mutta niin tekemällä olet mukana edistämässä asiallisen ja kunnioittavan käyttäytymisen kulttuuria, mikä on todella rohkeaa ja tärkeää.